tiistai 30. maaliskuuta 2021

Haukka, koppa ja sukkia

 Kevät koittaa vihdoin ankaran talven jälkeen. Kovilla pakkasilla ja liukkailla keleillä ei huvittanut ulkoilla. Kun kulkeminen helpottuu, niin ehkä uskaltaudun kuvaamaan lintuja. Monet muuttolinnut ovat jo tulleet Suomeen.  


Kuvan lintu ei ole muuttolintu, vaan monien tuntema paikallinen kanahaukka. En itse nähnyt rengasta, mutta linnun löytäjä näki ja tunnisti linnun Helsingissä kolme vuotta sitten syntyneeksi kanahaukaksi. Iso ja komea otus se oli. Varikset ja harakat kiusasivat sitä, kuten ne kiusaavat aina komeita petolintuja.


Eilen harrastin vähän ompelemista ja tein kangaskopan marimekon kankaan pätkästä. Kangas oli ollut jo jonkun viikon ompelupöydällä odottamassa inspiraatiota.  Leikkasin kankaan niin, että samaa kangasta on sekä päällyksenä että vuorina, mutta eriväriset kohdat. Tuosta kangaspalasta jäi jäljelle muutama tilkku.

Edellisen postauksen jälkeen neuloin parit villasukat. Kuvittelin käyttäväni loppuun lankavarastoani, mutta yllätyksekseni sainkin sukkalankoja tyttäreltäni. Neulominen tullee siis jatkumaan.


7 Veljestä langasta aika ärhäkkään väriset sukat.  7 Veljestä lanka on paksumpaa, kuin mihin olen tottunut.


Nalle-langasta neulotut sukat ovat hyvät unisukiksi. Kirjava lanka ei olisi yksinään riittänyt ja siksi lisäsin valkoista jatkeeksi. Nyt puikoilla on jämien jämiä eli lankaresursseista kootut sukat. Koska sukat paitsi kuluvat puhki niin myös vanuvat, en parsi sukkia vaan teen uusia risojen tilalle. 

8 kommenttia:

  1. Upea kanahaukka kerrassaan. Minäkin neuloin lankaresursseja sukiksi, mutta yhtenäisyyden vuoksi ostin mustaa lankaa; sillä sain nivotuksi loppuja kokonaisuuksiksi. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Komia kanahaukka! Tuota marikangasta en olekaan koskaan nähnyt, kiva koppa sitä tuli. Komeita sukkia. Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
  3. Lintukuvasi ovat kyllä upeita! Kiva koppa, jolla on varmasti monenlaista käyttöä.

    VastaaPoista
  4. Ei tulisi mieleen, että tämä lintu olisi kiusattava, vaan vaikuttaa enemmän kiusaajalta. Komea on!

    VastaaPoista
  5. Onpa hieno Kanahaukka. Tuliko sille vähän nälkä kun näyttäytyi. Meillä Varpushaukka käy nappaamasa Tiaisia. Eilen tuli Peippo muuttomatkaltaan. Kivoja sukkia olet tehnyt.

    VastaaPoista
  6. Onpa hieno haukka kuva! Vau! Ja tuo katse 👍😃

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentista. Tämä oli merkityksellinen myös siksi, että tuli testatuksi kommentin kulkeutuminen myös sähköpostiin. Toiminto hävisi jossain vaiheessa viime kesää. Nyt olen näköjään löytänyt oikean paikan säätää asiaa.

    VastaaPoista