torstai 25. kesäkuuta 2020

Hellepäivän kangaskoppa

Hellepäivän hitaana puuhasteluna ompelin kangaskopan. Kankaina käytin marimekkoa..Marimekon kankaat ovat tukevampia kuin tilkkutyökankaat ja sopivat paremmin kasseihin. 

Jotta koppa olisi tukevampi tikkasin päällisen taakse bambuvanua.  Kankaan voimakkaan kuvioinnin vuoksi, ei ollut mielekästä käyttää aikaa vapaaseen konetikkaukseen, joka ei näkyisi tuon kuvio takia. Niinpä tikkasin päällisen palat laidasta laitaan aaltotikkauksella. Berninassani ommel no 4, kuvion leveys 5,5 ja piston pituus 3. Tikkaus antaa päälliselle eloa, vaikka sen olemassaolo näkyy vain hyvin läheltä katsottuna.  

Sain jokin aika sitten kokoon lintuhavainnot sadasta eri lajista tänä vuonna. Meni ylikin. Vielä on näkemättä monta sellaista lajia, jotka olen nähnyt edellisinä vuosina. Tällä helteellä en kuitenkaan viitsi aktiivisesti lähteä etsimään niitä, vaan olen käynyt asioilla jäähdytetyissä kauppakeskuksissa, joissa meno on vilkastunut kovasti keväästä.  Lintukuva-arsistoni kaipaisi uudelleen järjestelyä.  En rehellisesti sanottuna tiedä mitä kaikkea olen onnistunut kuvaamaan vuosien mittaan.

Nauttikaa helteistä
Milja




14 kommenttia:

  1. Kopan kangas on kivan näköistä:) Koppa on muutenkin mukavan sorttinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kun asettelin kankaan kulkemaan noin päin, niin sen kuvio näyttää perinnekäsityöltä.

      Poista
  2. Kaunis koppa!

    Minä olen kaukana takanasi noissa lintuhavainnoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tänä vuonna olen saanut melko vähällä vaivalla kasaan lintuhavaintoja, vaikka listalta puuttuu edelleen sellaisia lintuja, joita olen edellisinä vuosina nähnyt.

      Poista
  3. Kauniisti sait kankaan aseteltua! Tuo on yksi lempikuvioitani. Koppaa tarvittais täälläkin - kiitos vinkistä, listalle menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Onneksi mm-tilkku oli sopivan kokoinen tuohon asetteluun.

      Poista
  4. Kaunis kangas kopassa. Marimekko se vaan näyttää aina hyvältä!

    VastaaPoista
  5. passeli kangas koppaan, on kuin siihen tehty.

    VastaaPoista
  6. Kiva koppa. Välillä sitä kaipaisikin kangaskoppaa ainaisen lötkön kassin sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tuo on kuitenkin niin pieni, että sopii paremmin pöydälle pikkutavaroiden säilytykseen.

      Poista
  7. Kiva koppa ja mm-kangas! Koppia pitäisi itsekin tehdä, ovat hyviä säilytykseen ompeluhuoneessa.

    VastaaPoista
  8. Näppärä koppa, ja kangas on tuohon ihan omiaan!

    VastaaPoista
  9. Tosi kiva koppa. Ja edelleenkin harrastat näköjään lintujakin. Olen välillä ollut pitkiä aikoja käymättä blogeissa ja olin vallan unohtanut tämän kivan blogin. Hyvä kun vielä löytyi. Hyvää sunnuntaipäivää.

    VastaaPoista