Haukka, koppa ja sukkia

 Kevät koittaa vihdoin ankaran talven jälkeen. Kovilla pakkasilla ja liukkailla keleillä ei huvittanut ulkoilla. Kun kulkeminen helpottuu, niin ehkä uskaltaudun kuvaamaan lintuja. Monet muuttolinnut ovat jo tulleet Suomeen.  

Kuvan lintu ei ole muuttolintu, vaan monien tuntema paikallinen kanahaukka. En itse nähnyt rengasta, mutta linnun löytäjä näki ja tunnisti linnun Helsingissä kolme vuotta sitten syntyneeksi kanahaukaksi. Iso ja komea otus se oli. Varikset ja harakat kiusasivat sitä, kuten ne kiusaavat aina komeita petolintuja.

Eilen harrastin vähän ompelemista ja tein kangaskopan marimekon kankaan pätkästä. Kangas oli ollut jo jonkun viikon ompelupöydällä odottamassa inspiraatiota.  Leikkasin kankaan niin, että samaa kangasta on sekä päällyksenä että vuorina, mutta eriväriset kohdat. Tuosta kangaspalasta jäi jäljelle muutama tilkku.

Edellisen postauksen jälkeen neuloin parit villasukat. Kuvittelin käyttäväni loppuun lankavarastoani, mutta yllätyksekseni sainkin sukkalankoja tyttäreltäni. Neulominen tullee siis jatkumaan.

7 Veljestä langasta aika ärhäkkään väriset sukat.  7 Veljestä lanka on paksumpaa, kuin mihin olen tottunut.

Nalle-langasta neulotut sukat ovat hyvät unisukiksi. Kirjava lanka ei olisi yksinään riittänyt ja siksi lisäsin valkoista jatkeeksi. Nyt puikoilla on jämien jämiä eli lankaresursseista kootut sukat. Koska sukat paitsi kuluvat puhki niin myös vanuvat, en parsi sukkia vaan teen uusia risojen tilalle. 

Hillittyä ja hillitöntä

Kangasvarastostani löytyi pala mustapohjaista marimekon kangasta. Se näytti juuri sopivalta, jotta siitä saisi pari kivaa lautasen alustaa.  Tässä pätkässä ei valitettavasti ollut painovuotta eikä mallin nimeä tai suunnittelijaa. Laitoin väliin bambuvanua ja taustalle ikivanhaa marimekkokangasta. Se on niin vanhaa, että suunnittelijaksi on merkitty Vuokko Eskolin. 

 Yllä hillitty etupuoli ja alla sitten hillitön taustapuoli. 

Tuokin kangas on sälilynyt vuosikausia/vuosikymmeniä ylenpalttisen värityksenssä vuoksi. Noita alustoja voi käyttää kulloisenkin mielialansa mukaan kumpi puoli tahansa päälle päin. Raunakaitalekin taitaa olla marimekkoa. Se on selvästi ohkaisempaa kuin muut kankaat. Vaikka se on ohuempaa, oli silti aikamoinen vääntäminen kaitaleen kiinnittämisessä ompelukoneella.  

Alustojen tikkaukset noudattavat tumman puolen kuviointeja. Hillitsin itseni, enkä alkanut tekemään höyhenkuvioita, vaikka mieli teki.  

Kaapissani on vielä joukko marimekon kankaita. Mitäköhän tekisin niistä? Olisi hyvä hyödyntää ne. 

Koiran alusta

Kerron ennen, kuin kukaan pyörtyy viimeisimmästä tekeleestäni, että se menee koiralle ja koiran kuljetuskoppiin/majaan.  Tytär pyysi uutta alustaa koiransa majaan. Käyttöpaikka rajasi mitat tarkalleen ja lisäksi alustan pitää kestää konepesu ja koiramaiset otteet.  Koko on siis 58 cm x 78 cm.

Kangas on vahvaa marimekkoa 80-luvulta. Käyttämätöntä siis. Yhdestä kankaan pituudesta sain kätevästi molemmat puolet. Haaveilin tikkaavani jotain kivaa siihen, mutta huomasin ajoissa, että kuviot eivät osu taustapuolella samoihin kohtiin etupuolen kanssa. Niinpä päädyin tikkaamaan kerrokset yhteen ompelukoneen aaltotikkausmallilla.  Aaltokuvion tikkaamiseen meni reilusti aikaa, mutta lopputulos on sopiva tuohon tarkoitukseen. Kerrosten välissä on bambuvanu. 

Tuon vahvakuvioisen kankaan on suunnitellut marimekon huippusuunnitelija Fujiwo Ishimoto ja kankaan nimi räikeistä väreistä huolimatta on "Ukkospilvi". Painovuosi 1980. Ihmetellä täytyy, miksi kukaan on suunnitellut tuollaisen kankaan ja miksi se on hyväksytty tuotantoon ja miksi ihmeessä olen ostanut pätkäin sitä.   

Kaikki tarvikkeet löytyivät varastostani ja voin olla tyytyväinen siihen, että tuolle kankaalle löytyi vihdoin käyttöä. Nähtäväksi jää, mitä Vyyhti pitää uudesta alustasta, kun vien sen sille.

Valmis ja käytössä

Kun jostain projektista tykkää oikein kovasti, niin se valmistuu sutjakkasti (ellei satu aloittamaan jotain toista projektia samanaikaisesti).  Niinpä sain sohvan jättityynyn uuden päällisen koko lailla nopeasti valmiiksi. Edellisessä postauksessa esittelinkin jo tikkausta.

Tyyny on siis sohvatyyny, johon nojaan lukiessani sohvalla.  Tällä puolella on höyhenten seassa krysanteemeja. Ne tuli tikattua vähän turhan tiiviiksi. 

Tässä toinen tikkaamani puoli. Tyynyn lyhyemmällä sivulla on vetoketju. Valkoisia tyynynpäällisiä saa pestä aika usein.  En tykästynyt aloittamaani tikkausmalliin vaan palasin höyhentikkaukseen. Höyhenet menevät tarkoituksellisesti vaihteleviin suuntiin, kuten kasvien lehdet luonnossa.

Ensimmäinen tänä vuonna tekemäni "tilkkutyö" on siis valmis. Pitäisi varmaan tehdä valmiiksi aiemmin aloittamiani. Minulle ei ole tärkeintä projektien valmistuminen vaan niiden tekemisestä nauttiminen.  Eihän dekkarien lukemisestakaan valmistu mitään ikinä, enkä käsittele kaikkia ottamiani lintuvalokuviakaan. 

Valoa kohti mennään, vaikka synkkiä pilviä on taivaalla. Tsemppiä kaikille.