Korimetka ja muita lintuja

Lintukuvaus on kiinni säästä ja sopivan kohteen sattumisesta kohdalle. Keskiviikkona kaksi merikotkaa kaarteli korkealla yläpuolellani, mutta en saanut kuvaa, koska kädessäni oli vain kiikari.

Eilen uskalsin mennä lintutorniin, kun siellä näytti olevan kohtuullisen vähän väkeä.  Yritin kerätä pinnoja tämänvuotiseen sadan linnun haasteeseen ja vanhastaan + Tiiran ajankohtaisista tiedoista tiesin lietteellä olevan muuttajia. 

Huomasin yhtäkkiä matalalla lentävän merikotkan, jota saatteli monta kalalokkia ja varista. Onneksi tällä kertaa kädessäni oli kamera. Lintu kaarteli ja laskeutui rannalle vältelläkseen ahdistelijoita.

Yksi varis jäi vielä vahtiin me-kon taakse.  Kuvasta näkyy, että tämä me-ko on ns. vanha merikotka. Valkoiset pyrstösulat ja keltainen nokka osoittavat sen.  Vanha-sanalla tarkoitetaan täysin aikuista eikä suinkaan vanhusta.

Lintu on niin ylväs, että melkein unohtuivat muut kuvat tykkänään.  

Jaloissa on renkaat, mutta lintu on täysin villi ja vapaa.  Pitkin talvea olen nähnyt tämän tai lajitoverinsa istuskelevan luodoilla.  Merikotkan näkeminen pääkaupunkiseudulla ei ole nykyään harvinaista. 

Melkein unohtui, että sain muutaman kivan kuvan vähän pienemmistä linnuista.

Kevään ensimmäinen suokukko. Väristä päätellen koiras. Vielä ei soidinajan komeaa tukkaa näkynyt.

Lapasorsapariskunta rannan tuntumassa. 

Tavipariskunta ymmärsi asettua vierekkäin yhteispotretin ottamista varten.  Tavi on pienin sorsalinnuistamme.

Uivelokoiras on upean valkoinen. Naarailla on rusehtava suojaväritys. Pysyttelivät tapansa mukaan kauempana rannasta.

Pikkutylli on nimensä mukaisesti pieni. Keltainen silmärengas helpottaa pikkutyllin erottamista vähän isommasta tyllistä.

Valkoviklojen jalat näyttävät hurjan pitkiltä, mutta ovatkin puoliksi peilikuvaa.

Punajalkaviklo on saanut nimensä punaisista koivistaan.

Töyhtöhyyppä kimmelsi värikkäänä. Kun kävin maaliskuussa samassa paikassa kuvaamassa, olivat töyhtöhyypät ainoat linnut rannalla.  Oli niin hämärää keskipäivälläkin, että kuvista tuli ihan surkeita. Varikset melskasivat silloin yön aikana muodostuneen jään päällä.

Mukavia keväthavaintoja ja aurinkoisia päiviä lukijoille

Kvilttaja/Milja

70-luvun väreissä

Olipa kauan sitten ensimmäinen oma asunto. Siellä oli keltaiset keittiökaapit ja niihin ja ruskeisiin ikkunapokiin mallasi hyvin Marimekon Resla-kangas, jonka oli suunnitellut Maija Isola.  70-luvun ikimuistoista oranssia ja ruskeaa.  Verhot eivät sopineet myöhempien asuntojen ikkunoihin, mutta kulkivat mukana.  Lopulta ne päätyivät, vaikkakin aivan liian lyhyinä, melkein kappana, tyttären huusholliin. Heidän tuoreimman muuttonsa jälkeen verhot kulkeutuivat minulle.

Kangas on paksua puuvillaa.  Aivan huippuhyvää. Tytär tilasi minulta kassin ja keksin käyttää noita verhoja sen tekemiseen.

Mitat kassiin otin keskikokoisesta Ikean kassista. Hantaakeista tuli sen verran pönäkät, että en tehnyt tuplia, tyydyin vain noihin pitkiin.  En oikein miettinyt, miten kangas asettuu ja yllätyin iloisesti kun tummanruskealla pohjalla olevat kuviot kohtasivat päädyissä oikein mukavasti.  Kassin pohjassa ei ole saumaa vaan kangas jatkuu yhtämittaisena toiselle puolelle.

Toivottavasti kassille löytyy käyttöä. Edellisissä hänelle tekemissäni marikankaisissa kasseissa tuli tänään kauppaostokseni, joten uskoisin. Korona-viruksen pelossa joudun turvautumaan tyttären apuun.  Oli mukavaa ojentaa hänelle tuo valmis kassi.

Olen siis ommellut ja saanut jotain valmiiksikin. Riittäisiköhän puhtia jonkun keskenräisen työn loppuunsaattamiseksi.

Härpäkkeitä

Brittiläisen tilkkutyölehden jokaisen numeron mukana tulee joku kylkiäinen. Sinänsä ihan hauskoja härpäkkeitä, mutta ei kovin tärkeitä.  Tilkkutyöt pystyy tekemään hyvin ilman noitakin. Joitakin härpäkkeistä olen käyttänyt. Tässä eräänä päivänä aloin etsiä yhtä käyttämääni ja pengoin ompelupöydän laatikot. Sitä ei löytynyt, mutta muita sen verran että katsoin parhaaksi kerätä löytyneet yhteen pahvilaatikkoon.  Kuvaamista varten levitin ne pöydälle.  Aikamoinen varasto.

Tuo kadonnut on 1/4 tuuman saumanvaran leikkaamisen avuksi tehty muovinen viivain lähinnä paper piecingiä varten. Koomista on, että olen hukannut edellisen samaan tarkoitukseen tehdyn viivaimen, jonka ostin joku vuosi sitten. Nyt leikkaan silmämääräisesti mitaten.

Korona-viruksen vaikutuksia
Tilkkutyökurssi loppui kuin leikaten.  Koronaviruksesta johtuen ei enää saa kokoontua. Siivosin äsken kurssikassin sisällön kaappiin ja pöytälaatikoihin.  Ehkä syksyllä sitten pääsen taas pakkaamaan kassin.  Samalla järjestän ompelutarvikkeitani, joita on liiankin paljon.

Tilkkuyhdistyksen Tilkkurata-tapahtuma peruuntui. Sen piti olla lauantaina ja sunnuntaina. Onneksi kävin E:n kanssa ennakkoon katsomassa Neuliaisten ja Tilkkuainojen oheisnäyttelyt. Molemmat olivat tosi kivat, mutta aivan erityyliset. 

Sunnuntaina kävin ostamassa uuden iPadin.  Viisi vuotta vanhan padini akku alkoi oikutella jo loppukesästä. Viimeaikoina akku tuppasi loppumaan kesken käytön, vaikka näytöllä näytti, että varausta on vielä jäljellä. Viime tippaan jäi. Padeja oli vielä kaupassa, mutta viruksen vuoksi ei sinne enää ole asiaa.  Kaupassa oli kova tungos sunnuntaina, kun ihmiset varautuivat etätyöskentelyyn.

Posti on hukannut kaverin tammikuussa minulle lähettämän kirjeen ja tuoreimman Tilkkulehden, joten katsoin parhaaksi mennä itse kauppaan hakemaan laitteen. Sen verran vatuloin edelleen, että jouduin käymään eilen aamulla uudelleen hankkimassa laitteelle suojakannen.  iPadin käyttäminen maailman seuraamiseen on sen verran mukavampaa kuin pöytäkoneen ääressä istuminen, että katsoin hankinnan aiheelliseksi.

Kuusikulmioita

En helposti tartu käsinompelumalleihin, mutta nyt tein poikkeuksen. Tilkkutyökurssin ohjelmaan kuuluu kuusikulmioiden ompelu. Olen harrastanut tilkkutöitä yli 25 vuotta, mutta en ole tuota mallia kokeillut aiemmin. Nyt oli jo aika.  Aiemmin ole hyljeksinyt sitä ranteiden kipeytymisen takia.

Hommaa helpotti kovasti se, että yhden lehden kylkiäisenä tuli viime vuonna valmiiksi leikatut paperiset kuusikulmiomallineet. Tarvitsi vain leikata kangastilkut ja harsia ne mallineen päälle. Kankaiksi valitsin mustavalkoiset kankaat kaapistani.

Kuvassa kuusiokulmat on kiinnitetty osittain toisiinsa.  Ranne ei edelleenkään tykkää käsinompelusta ja jouduin jo käyttämään sidettä ranteen ympärillä parina yönä. Tämä projekti tulee siis edistymään hyvin hitaasti ranteiden ehdolla.  En ole ollenkaan varma, miten tulen loppujen lopuksi käyttämään noita kuusikulmioita.  Tykkään kuitenkin siitä miten mustavalkoiset kankaat asettuvat keskenään.

Talven lintuja
Tämä lumeton ja jäätön talvi on mahdollistanut lintujen kuvaamisen ihan toisella tavalla kuin pakkastalvet. Pääkaupunkiseudulla on talven ajan viihtynyt yksi sun toinenkin lintulaji.

Valkoselkätikkaa en uskonut koskaan näkeväni, onhan se hyvin harvinainen ja viihtyy vanhoissa metsissä. Espoon Elfvikiin sellaisia kuitenkin asettui syksyn vaelluksella. Tikka viihtyy hyvin polkujen tuntumassa ja sitä on voinut kuvata kohtuullisen matkan päästä.

Pohjantikka on toinen harvinaisuus näillä kulmilla.  Sekin asettui Elfvikiin lintukuvaajien iloksi.

Kulorastas on arka metsien lintu. Sellainen kuitenkin löysi tiensä Meilahden arboretumiin ja on koonnut lintukuvaajia sankoin joukoin sitä ikuistamaan.

Kanahaukkakin on mieltynyt arboretumiin. Iso ja komea lintu, mutta valitettavasti sen ruokalista koostuu ihailemistani pienemmistä linnuista.

Yksi kauneimmista linnuista on uivelo. Lähikuvaa en ole sellaisesta saanut, mutta edes ns. tunnistuskuvan valkoisista koiraista Laajalahdella.  Tuo tumma lintu etualalla paljastui pilkkasiiveksi. Sen tunnistamiseen sain apuja.

Hippiäisestä onnistuin saamaan jonkinlaisen kuvan. Se karkasi todella nopeasti.

Tuossa tämän vuoden puolella kuvaamiani ei tavallisimpia talvilintuja.