maanantai 31. heinäkuuta 2017

Punarintatyyny

Olen tehnyt punarintatyynyä pitkin kesää.  Eilen annoin sen lahjaksi sisarelleni.  Koska tyyny oli menossa lahjaksi, en juurikaan blogannut siitä kokonaisuutena.
Kankaana käytin puhtaan valkoista Ikeasta ostamaani puuvillakangasta.

Punarinnan kuvan kirjoin ompelukoneella vapaalla konekirjonnalla. Se perustuu keväällä ottamaani punarinnan valokuvaan.  Lintu oli metsän varjossa ja värit kärsivät.

Piirsin kankaalle värialueiden rajat ja täytin väri kerrallaan. Joissakin kohdin tuli parikin väriä päällekkäin ihan niin kuin luonnossakin linnun höyhenpeitteessä on kerroksia.

Sumutin ensin vedellähaihtuvat merkinnät pois. Annoin kuivaa ja sumutin uudelleen ja annoin taas kuivaa kunnolla.  Sitten silitin työn.  Leikkasin kirjomani tilkun tikkaussuunnitelmani edellyttämään kokoon ja ompelin sivuille ja ylä ja alapuolelle isohkot tilkut.  Silitin saumat keskelle päin, jotta saumanvarat osuvat linnun ympärille suunnittelemaani kehykseen, joka saa kohota tikkaamattomana alueena hieman trapunton tapaan. Käytin tikkaussunnitelmaa, jota olin käyttänyt aiemmissa tyynynpäällisissä. Sisäkkäiset kehykset jakavat työn pinnan mukaviin tikkausalueisiin.  Stabiloin työn tikkaamalla pitkin pistoin vesiliukoisella ompelulangalla sen reunat ja leikkasin ylimääräiset kankaat ja vanun pois.  Vanuna on bambuvanu, koska se on niin valkoista että ei kuulla valkoisen kankaan läpi.

Kokosin tilkkutyön kerrokset ja tikkasin suorat viivat.  Ihan harjoituksen vuoksi tikkasin viivoittimen avulla, vaikka ne olisin voinut tikata yläsyöttäjän avulla tai vaan vapaalla konetikkauksella.
Tikkasin ensin linnun ääriviivat.  Koska lintuun ei tullut tikkauksia ja täytin sen ympärillä olevan alueen tiheällä vapaalla konetikkauksella, pyöristyy lintu kevyesti kolmiuloitteisena.  Tikkauskuviona pieni höyhenkuvio, josta muodostuu jonkinlainen tiheä lehvästö.  Kaarien sisäpuolelle tikkasin erikokoisia pikkukiviä.

Lopuksi tikkasin isommalla ruodittomalla höyhenkuviolla koko työn ympäri.
Työn taustakappaleeksi tuli täällä blogissa aiemmin esittelemäni viivoittimen avulla tikkaamani kappale.
Tyynyn lopulliset mitat ovat 50 cm x 50 cm. En laske koskaan työtuntien määrää, mutta tähän meni niitä hyvin runsaasti ja ompelulankaakin meni lähes kilometri.  Tekeminen oli suuri nautinto. Alareunaan ompelin vetoketjun. Vetoketjun ompelu oli vähiten inspiroiva työvaihe.  Jopa saumanvarojen siksakkaaminen on sitä hauskempaa.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Viivoitintikkausta

Tikkasin vähän isomman pinnan, 50 cm x 50 cm,  viivoittimen avulla.  Siinä meni aikaa ja lankaa. 1000 m rulla melkein tyhjeni.  Ompelukoneessani on normaalin kokoinen kainalo ja apuna oli plexinen aputaso, jonka varassa työ oli mahdollisimman suorana.
Merkkasin tikkaamista varten 10 cm x 10 cm ruudukon ja tikkasin ruutu kerrallaan.  Kiersin vuororuuduin myötä- ja vastapäivään.  Siitä mudostui tuo viuhkakuvio.  Viuhkat voisi tehdä niin, että ei jäisi noita pieniä neliöitä, mutta minusta nuo neliöt piristävät mallia.

Viivoittimen kanssa ei ole lainkaan helppoa operoida. Suosittelen välineiden hankkimista ja yrittämistä vain sellaiselle,  joka on tikannut valtavasti vapaalla konetikkauksella.  Koska tavoitteenani on käyttää viivoitinta apuna peiton tikkaamisessa, yritin tikata eri suuntiin kääntämättä työtä.  Konetikkaaminen on jatkuvaa harjoittelua vaativampia projekteja varten. Tuskin koskaan taidot tulevat täydellisiksi.  Lähes joka kerran tikatessani kokeilen uusia malleja.

Näppivoimani eivät tunnu riittävän painamaan viivoitinta tikkausjalkaa vasten riittävällä voimalla silloin, kun viivoitin on jalan takana tai viistossa kohti luodetta.   Siitä johtui lipsumisia.  En purkanut kuin ihan kamalat lipsumiset. Jotenkin pienet horjumiset näyttävät häviävän muiden viivojen sekaan.

Oikeastaan tarvitsisin pidemmän suoran viivoittimen, mutta hankinta jäi, kun haluamani viivoitinmalli loppui tilapäisesti verkkokaupasta.  Tuntuu, että välineitä on nyt jo enemmän kuin hallitsen.

Lintuja
on nyt näkyvissä vähemmän kuin keväällä, mutta osa on jo aloittanut syysmuuton.  Kirjanpitoni mukaan olen nähnyt 88 lajia tänä vuonna.  Mahdollisesti enemmän, kun kirjanpitoni on vähän boheemia.  Lintutornilla käydessä saan ehkä yhdestä lajista kerrallaan kivoja kuvia.
Ruokokerttunen lauloi vielä 15.7. kuuluvasti ja pitkään. Juuri muita linnunääniä ei kuulunut.
Kuovisirri oli uusi tuttavuus.  Olivat niin kovin kaukana, että en  kuvasta pysty tekemään kirjontamallia. Samaa ongelmaa on tylli ja pikkutyllikuvassani.
Sikäli olen tyytyväinen tyllikuvaan, että siitä näkyy selvästi noiden kahden lajin kokoero. Pikkutylli on oikeasti paljon tylliä pienempi.
Kuvassa harmaahaikara hymyilee selvästi.  Useinhan ne ovat niin maansa myyneen näköisiä.
Jalohaikaroita on asettunut Laajalahdelle useampia.  Muoto on sama kuin harmaahaikaralla, mutta väri puhdas valkoinen.