torstai 17. marraskuuta 2016

Värikkäitä kaaria

Tulin aloittaneeksi taas New York Beauty -blokkien ompelemisen.  Vailla minkäänlaista suunnitelmaa.  Käytin ensin toiseen projektiin leikkaamiani yksivärisiä tilkkuja.  Sitten kaivelin tilkkupurkista yksiväriset palat ja leikkasin niistä sakaroihin sopivia paloja.  Mustia ja valkoisia en ainakaan vielä ole kelpuuttanut mukaan.  Kokeeksi leikkasin sakarapaloja myös itse värjäämistäni kankaista.  Itsevärjättyjä pääsee lisää peliin, kunhan olen käyttänyt valmiiksi leikatut yksiväriset.
Tämä työ tulee siis etenemään kaari kerrallaan sen mukaan, miltä alkaa näyttää.
Taustavärin valitsemisen suhteen odotan vielä jonkin aikaa.  Ei ole minkäänlaista kiirettä.  Kunhan makustelen asiaa.   Kaaret näyttävät raikkailta valkoista taustaa vasten.  Kaapissa on yksi mustapohjainen peitto odottamassa käyttökohdetta.  Tuskin siis teen toista mustapohjaista.  Sinisiä ja violetteja omia värjäyksiä olisi isoonkin peittoon riittävästi.  Keltaisiakin kankaita löytyisi kivasti sekä itse värjättyinä, että tehdasvärjäyksinä.  Katsotaan, hiljaa hyvää tulee.

Pussukka-aihiosta tuli pussukka.  Ompelin sen eilen kasaan ja varustin pinkillä vetoketjulla.  Pinkin tikkauslangan olin jo aiemmin valinnut käytettävissä olleen vetoketjun värin mukaan.



Pussukan leveys on 28 cm ja korkeus 25 cm.  Sinne mahtuu paljon piilotettavaa tavaraa ;)

Ryssänkärjessä
kävin taas kävelyllä kouluaikaisen ystäväni kanssa tutuissa maisemissa.  Sää oli suosiollinen ja lintujakin löytyi enemmän kuin osasin olettaa.  Näin elämäni ensimmäiset pyrstötiaiset, mutta en saanut niitä kuvaan.  Olivat mahdottoman vikkeliä ja söpöjä.

En ensin meinannut kuvata joutsenia, kun kyhmyjoutsenista on jo niin paljon otoksia.  Kuvan linnut olivatkin laulujoutsenperhe.  En ole ennen nähnyt laulujoutsenten poikasia Helsingissä.  Tämä kaupunki on upea luontokohde, kunhan sitä ei tietoisesti pilattaisi.
Nytkin olisi pääässyt kävelemään melkein kuivin jaloin Sisä-Hattu saareen.  Saarestahan tuli pieni turistikohde, kun Suomenlahden pinta oli harvinaisen alhaalla.  Objektiivini tosin lyhentää matkaa todellisesta.  Ryssänkärki sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa.  Sille on yritetty antaa "soveliaampia" virallisia nimiä, mutta vanhana larulaisena käytän sinnikkäästi Ryssänkärkeä.

Sydämeni on tällä hetkellä särkynyt Haaganpuron yläjuoksulle eli Maunulanpuroon tahallisesti aiheutetusta öljyvahingosta.  Vuosikausia puroa on kunnostettu taimenpuroksi vapaaehtoisin voimin ja onnistuttu siinä.  Kaupunkipurot ovat hyvin merkityksellisiä ihmisten hyvinvoinnille ja monimuotoiselle luonnolle.  Kävelylenkki pienenkin puron maastossa on moninkertaisesti virkistävämpi kuin tallaaminen kuivalla seudulla.   Puron alajuoksuhan uhataan tuhota kaupunkibulevardin ja Keskuspuiston kaavoittamisen avulla.

10 kommenttia:

  1. Oletpas ollut ahkerana, eilen kurssilla oli vain tilkkuja näytillä, pussukasta tuli kiva.
    Jännityksellä minäkin seuraan mitä sille öljy-vahingolle-tahalleen-tehdylle lopuksi tapahtuu.

    VastaaPoista
  2. Kivoja kaaria oletkin ommellut. Tuo pinkillä tikattu pussukka on kaunis. Liikun itsekin paljon luonnossa, lähes päivittäin, koska nautin eläkeläisen vapaa-ajasta ja asun maaseudulla. Harmittaa, jos kaupunkien ympäristön vähäinenkin luonto saastuu.

    VastaaPoista
  3. Kaunis pussukka. Olet kyllä aika mestari tikkaamaan.
    Äsken silitellessä mietin yhtä isokukallista kangasta - jos se olisi vuorina, niin voisi ensin tikata kuviot sieltä ja sitten oikealta puolelta niiden välit. Ja ehkä tilkut niin, ettei keskelle koholle jäävää kukkaa tule saumaa.
    En ymmärrä alkuunkaan tahallista luonnon vahingoittamista. Meidän entisessä naapurustossa joku maalasi taannoin 9 siiliä miranolilla. Moneen vuoteen ei siilejä näkynyt sen jälkeen kuin satunnaisesti. Ne maalatut olivat melko kesyjä, tulivat ruokaillessamme terassin pöydän alle odottamaan sattumia. Grillatessa siilit sai omat vain pikkuisen grillatut suolattomat makupalat. Kun joku oli matkoilla, niin muut huolehtivat siileille enemmän ruokaa. Ja sitten joku ryökäle tarttui pensseliin...grrrr!

    VastaaPoista
  4. Tosi kivan ja uuden näköisiä New York Beauty -blokkeja. Odotan miltä valmis työ näyttää!

    Mekin kävimme kävellen Sisä-Hatussa. Tuulista ja mukavaa.

    VastaaPoista
  5. Ihana pussukka - herkkä kuin mikä :-)

    Pyrstötiaiset ovat liikuttavan ihania <3

    VastaaPoista
  6. Kivoja nuo kaaret, mutta taatusti vaikeat tehdä, jotta kulmat osuu kohdilleen. Pussukka myös nätti. Tulee aina mieleeni näistä tikkauksista äitini aikoinaan tekemä vanutikkaus käsin ommellen.

    VastaaPoista
  7. Ihanan värikäs kaarikimara sulla jo kasassa!

    VastaaPoista
  8. Kauniita kaaria, niin iloisen näköisiä:) Iki-ihana kirjottu pussukka, niin upea!

    VastaaPoista
  9. Tuo on niin kaunis malli! Hyvältä näyttää värikkäät kaaret :)

    VastaaPoista
  10. Komeita kaaria! Ja pussukasi on ihan herkkä.

    VastaaPoista