lauantai 24. lokakuuta 2015

Tikkausta, lintuja ja vesitorniparka

Koskemattomat harjoitustilkut vaativat huomiota osakseen.  Niinpä tikkasin pari tilkkua pussukka-aihioiksi ja tein pussukat.  Koko määräytyi valmiiksi leikattujen palojen mukaan.  Vähän matalia tuli, kun 30 x 30 cm neliöstä lähdin liikkeelle.
Käytin vaihteeksi pätkävärjättyä no 30 tikkauslankaan.  Sekavuuden välttämiseksi jätin lehdyköiden väliin tilaa ja tein höyhenet ruodittomina.  Paksu tikkauslanka on näyttävän näköistä.  Tämän tikkaamiseen vierähti lyhyt tovi ja homma oli valmis ennen kuin huomasinkaan.  Onnistuin löytämään liki samanvärisiä vetoketjuja.
Tämäkin on nyt ommeltuna pussukaksi.  Tein ihan litteän mallin, jossa ei ole pohjaa. Niinpä pääsin tekemään isompia höyheniä.  Lankana on taas no 30 pätkävärjättyä tikkauslankaa, mutta hieman erivärisenä kuin edellisessä pussukassa.   Oli hankalaa tikata, kun reunoilla ei ollut paljoakaan kiinnipitotilaa.  Seuraaviin tikkaushommiin täytyy laittaa suurempi taustakangas helpottamaan tikkaamista.

Laajalahden lintuja
olen käynyt katselemassa eilen ja tänään.  Lintulajeja on aika vähän, mutta jotain sentään löytyi.
Harmaahaikaroita näkyi Maarin lintutornista 15 kpl, tässä kuva neljästä, jotka olivat vähän pirteämmässä kunnossa. Suurin osa tökötti rannalla kuin vanhat vaatesäkit.
Kyhmyjoutsenia oli lahdella toista kymmentä. Nämä kaksi pääsivät yllättämään lentämällä selkäni takaa ja tarkennus ei mennyt ihan kohdalleen.
Eilen kuvasin yllä olevaa petolintua, mutta se pysytteli liian kaukana tunnistamista varten. Mahdollisesti merikotka.
Lahden toisella puolen Munkkiniemen uimarannan edustalla näkyi parikymmentä merimetsoa karikon päällä.  Olivat eilenkin samoissa maisemissa.  Saammekohan niistä uuden tulokaslajiriesan?

Vesitorniparka
Lauttasaaren vesitorni näkyi kouluaikaisen kotini ikkunoista.  Se on ollut pitkään Larun symboli.  Tänään se näytti näin surkealta.  Kuvasin aika kaukaa eli Munkkiniemestä Kuusisaarentien rannalta Seurasaaren selän ylitse.  Hävitys osui ajaessani silmiini ja piti heti löytää sopiva pysähtymispaikka ja kuvata torniparka.  Harmi, että mitään pelastuskeinoa ei kauniille tornille löytynyt.

7 kommenttia:

  1. Kiva kun on värilanka, niin tikkaukset näkyy noissa "harjoituksissa" :))

    VastaaPoista
  2. Vaihtuvärinen ja erinvärinen lanka tikkauksissa on kiva, tikkauskuviot näkyvät paremmin. Hienoja höyheniä, olet kyllä taitava.
    Onpa surullisen näköinen vesitorni!

    VastaaPoista
  3. No nytpä noita pussukoita syntyy tiuhaan tahtiin! Kaunis pinta, niin kuin nuo sinun tikkaukset aina on. Merimetsoja on ihan liikaa stadin reunoilla. Mökkisaari vielä vapaa niistä, mutta välillä jokunen vierailija on käväissyt ja yksi kävi kuolemassa naapurin terassin alle. Läheisellä luodolla niitä on semmoinen 20 linnun parvi.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa kun käytät "harjotuksia", ovat upeita!
    Minullekin Lauttasaaren vesitorni on ollut maamerkki vaikka olenkin ollut vain satunnainen kulkija.

    VastaaPoista
  5. Tuohan onkin kiva idea käyttää näitä tikkausharjoituksia pussukoihin. Niin nättikin ihan kuin toppakangasta.

    VastaaPoista
  6. Ahhh kuinka hienot tikkaukset taas, langan valinta kruunaa työn!

    VastaaPoista
  7. Kauniita tikkauksia . Ja lintujakin on vielä vaikka kuinka. Merimetsot viehättävät vielä niin kauan kun ne ovat harvinaisia ja eksoottisia.

    VastaaPoista