tiistai 27. lokakuuta 2015

Itsekuritusta

Tikkauskurssilla huomasin, että kaikki tikkausmallit eivät ole yhtä helppoja minulle.  Pakottaakseni itseni harjoittelemaan sellaisia kuvioita, jotka eivät suju mukavasti, ostin tikkauslakanan Tilkkutarhasta.  Lakanaan on painettu valmiiksi monta erilaista tikkausmallia ja keskellä on perinteisiä blokkejä jäljittelevä kuviointi, johon sitten tikataan.
Yllä lakana osittain tikattuna.  Koska kuviot on painettu harmaalla ja tikkaan harmaalla pätkävärjätyllä langalla ei pikkukuvasta näy oikeastaan tikkauksiani.  Huomaan olevani jatkuvasti eri mieltä lakanan suunnittelijan kanssa siitä, mikä olisi fiksuin tikkaussuunta.  Sitten saan muistuttaa itseäni, että juuri siksi ostin tuon kankaan, että joutuisin tikkaamisessa pois omalta mukavuusalueeltani.  Kun itse merkityssä tikkaustyössä saa helposti piilotetuksi pienet epätarkkuudet pyyhkimällä merkkausviivan pois, on tikkauslakanalla pitkä muisti eli viivan viereen osunut ommel tulee erottumaan ikuisesti.

Lakana kuuluu itse asiassa Renae Allenin opetusvideoihin, jotka ovat vuoden loppuun asti katsottavissa The Quilt Shwssa, jos on maksava jäsen.  Järjestin itselleni liian mukavat katseluolosuhteet eli laitoin videon pyörimään tietokoneelta ja yhdistin tietokoneen televisioon Chromecastin avulla ja asetuin sohvan nurkkaan torkkupeitto jalkojen päällä.  Kun videossa soi taustalla klassista musiikkia ja opettajan ääni on hyvin rauhallinen, niin 2 tunnin videosta jää aina loppupää näkemättä.   Ehkä pitäisi aloittaa seuraava katselukerta melkoisesti lähempää videon loppua.

Samalta tekijältä on myös toinenkin lakana ja video.  Siinä uppoudutaan höyhenten tikkaamiseen.   Tyyliltään nämä videot ovat perinteisempiä kuin monen nykytähden kuten Angela Walters, Leah Day, Patsy Thompson.  Tikkaamisessa on nykyään vallalla niin kovin monta eri tyyliä.  Tikkauslakana 1.n harjoittelusta on paljon hyötyä sellaiselle, joka haluaa tikata perinteisen sampler-tilkkutyön.

Kiitoksia kannustavista kommenteista tikkauksiini.
Tikataan taas
Milja

7 kommenttia:

  1. Ohhoh, onko tollanen lakanakin keksitty? ( Mä oon aivan uuno tikkauksessa. ) Ja ei ihme, jos opetusvideo kestää 2 tuntia, että nukuttaa. Tuohan on selvä nukahtamisapu, kun kone hyrrää, musa soi ja joku vielä selostaa. Mä en pääsis edes lähelle loppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liika on aina liikaa, vaikka olisi ksymys kuinka ihanasta asiasta tahans. Video olisi kannattanut jakaa neljäksi puolen tunnin jaksoksi.

      Poista
  2. Näyttääpä monimutkaiselta mutta varmasti hyvä juurikin " pois mukavuusalueelta" harjoitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkaamisessahan on kyse yksinkertaisista asioista, kaaria, silmukoita suoraa. Kun tekee yhden harjoituksen kerrallaan ei ole turhan monimutkaista.

      Poista
  3. Ihan uusi juttu minulle tuollainen tikkauslakana! Kohta on varmaan tikkauspussilakanatkin. Kauniita koukeroita joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi juttu. Eikös ole kivaa, kun blogissa on välillä uusiakin juttuja eikä aina samaa.

      Poista
  4. Jopas on kaikkea keksitty mutta varmaan ihan sopivaa harjoittelua tulee sitten tehtyäkin.
    Osaispa itse nukkua päiväunia.

    VastaaPoista