perjantai 30. lokakuuta 2015

Harjoitus suoritettu

Sinnikkäästi tikkasin koko skillbuilderin (taidonrakentajan).  Olisi ollut ihan kivaa, jos harjoituksesta olisi syntynyt jotain käyttökelpoista.  Mutta nyt kaikki hyöty on immateriaalista ja korvien välissä.  Olen vähän ylpeä siitä, että jaksoin pinnistää loppuun saakka, vaikka kaikki kuviot eivät olleet mieleisiä ja olisin mieluummin ommellut toiseen suuntaan.

Tilkkutyön tikkaaminenhan suunnitellaan tehtäväksi neljänneksittäin, koska silloin työ mahtuu parhaiten ompelukoneen kainaloon.  Tuo sääntö oli unohtunut suunnittelijalta ja tuntui oudolta alkaa tikkaamaan alhaalta ylös, kun normaali ompelusuunta on ylhäältä alas.
Työn koko olisi sopiva pikkulapselle, mutta numeromerkinnät ovat aika rumat ja kokonaissuunnittelu ei ole kovin harmonista.  Leikkasin ylimääräisen vanun ja taustakankaan reunoilta, mutta en kantannut. Kanttaan sitten, jos joku käyttöidea putkahtaa esiin.  Reunoilla on koneharsimus 5 mm pituisilla pistoilla, jotta työ eri rispaantuisi mahdollista reunakanttia odottaessa - siihenhän voi mennä vuosia.

Konetikkaus on kehittynyt valtavasti viime vuosina ja tämä tuntui hieman vanhanaikaiselta.  Iloinen yllätys oli se, että onnistuin ompelemaan aika isona kuviona mutkastipplingiä.  Yleensä teen kovin tiukkoja mutkia.  Sääli, että juuri tuossa "blokissa" on niin tumma ruudutus että tikkaus ei juurikaan erotu.

On se vaan hienoa, että normaalissa tikkaustyössä saa pyyhkiä merkinnät pois ja lopputuloksessa ei voi nähdä pieniä/huomattavia viivalta lipsumisia.  Normaalisti en kyllä piirrä näin paljoa, vähän ruotia ja kukan keskustaa ja se riittää.

Outo lintu
Syksy on lennättänyt suurimman osan linnuista etelään.  Kävin tänään katsomassa Mätäjoen lintuja. Joki oli jäässä pitkältä matkalta, mutta löysin sulan paikan, jossa oli noin 50 sinisorsaa ja 2 tavia.  Joukossa oli tavattoman kaunis vaalea sinisorsanaaras.
Se oli lähes tasavärinen.  En keksi, mikä toisen linnun risteymä se voisi olla.  Kaikkien sorsalajien naaraat kun ovat yleensä kirjavia.  Mahdollisesti se on vain leukistinen. Ylemmässä kuvassa näkyy koirastavi sorsakaunottaren takana.


11 kommenttia:

  1. Hurjaa puuhaa nuo tikkailut! =o

    Olisiko tuo naaras ihan vain värioikku eikä mikään risteymä? Noita erilaisia yksilöitä löytyy kuitenkin säännöllisesti. Huomattavaa on, että muut sorsat EIVÄT syrji niitä mitenkään. Se on hienoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla oikeassa. Lintu on niin sopusuhtainen ja sinisorsan mallinen, että tuskin on risteymä. Pullasorsa.

      Poista
  2. Näin noita lakanoita Päivölässä, mutta en tullut ajatelleeksi, että ne olisivat noin tehokasta harjoitusmateriaalia. Toisaalta minä en kyllä pysyisi viivojen päällä...

    VastaaPoista
  3. Tikkauslakana on kiinnostava. Sitä vaan pitäisi voida käyttää hyväksi mutta kuulostaa että on hankalaa tummien viivojen vuoksi. Siis tarkoitan että jos ei pysykään ihan viivoilla:)

    VastaaPoista
  4. Oi että miten ihana peitto. Olet kyllä hurjan taitava. Itse en saisi tuollaista aikaiseksi milloinkaan =). Ihanaa pyhäinpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Jotain käyttöä tuolle on keksittävä, vai pidätkö sitä semmoisena säilytettävänä oppimateriaalina? Sorsa on kaunis! Ehkä joku ulkomaalainen, kun on hieman poikkeava väritys. Ei kai ne sorsat vielä vaalenna sulkiaan?

    VastaaPoista
  6. Jotain käyttöä tuolle on keksittävä, vai pidätkö sitä semmoisena säilytettävänä oppimateriaalina? Sorsa on kaunis! Ehkä joku ulkomaalainen, kun on hieman poikkeava väritys. Ei kai ne sorsat vielä vaalenna sulkiaan?

    VastaaPoista
  7. Kunnioitusta herättävä tikkaussuoritus! Toivottavasti keksit sille käytön, ennen pitkää. Sorsan väritys on kyllä kaunis. Hyvä ettei sitä sorsita.

    VastaaPoista
  8. Kyllä tämä tikkaustaiteen mystiikka saa minut aina ihmettelemään sitä osaamista ja kaunista jälkeä. Nätti sorsa, tosi erikoisen värinen.

    VastaaPoista
  9. Huh upeat tikkaukset, uskon että jotain keksit siitä vielä, kunhan ensin saa vähän muhia.

    VastaaPoista