sunnuntai 23. elokuuta 2015

Palanen pellavaa

muuntui kuuden mukin/lasin alusen setiksi.  Palanen on ollut kaapissa pitkään, todennäköisesti 1980-luvulta asti,  ja olen ihmetellyt, mitä siitä tekisin. Nyt asia ratkesi ja pala riitti juuri mukavasti alustojen tarpeisiin.  Alustojen halkaisija on 15 cm, mutta leikkasin 20 x 20 cm palat.  Työskentelyssä on hyvä olla vähän väljyyttä.
Yritin tehdä klassisen näköiset ja niinpä ompelin valkoiselle pellavalle beigellä langalla.   Kun juomalasin asettaa alustan päällle, näkyvät ompeleinen uloimmat kierrokset.

Ja sitten vielä yksi satsi vähän samaan tyyliin.  Beigelle kankaalle luonnonvalkoisella langalla.
Luonnonvalkoinen lanka häviää kuvassa beigeen taustaan, mutta kyllä ompeleet läheltä (käsivarren etäisyydeltä) katsottuna näkyvät erinomaisesti.

Muutama niksi
  • Tarvitset ompelukoneeseen lisälaitteen nimeltä ympyräharppi
  • Ensimmäisellä kierroksella nosta alalanka työn päälle, niin se ei sotkeennu työn alla
  • Aloita kierros suoralla ompeleella ja ompele päättelyommel. Sen jälkeen aseta kuvio-ommel ja jatka ompelemista sillä
  • Kierroksen lopun lähestyessä ompele mahdollisimman lähelle alkupäätä, tai vähän sen päälle, aseta ompeleeksi suora ommel ja ompele päättelyommel. 
  • Alalankaa ei kannata katkaista kerrosten välissä.  Siisti se taustalta vasta, kun olet irrottanut työn koneesta
  • Vuorottele tiheitä ja harvempia ompeleita, niin työ ei ala löpyttämään
  • Käytä alalankana samaa lankaa kuin ylälankana, niin työn tausta kestää katseita
  • Varaa riittävästi lankaa.  Koristeompeleet kuluttavat paljon sitä.  Jokaisessa setissä sain täyttää alalangan puolan kahteen kertaan. 
  • Käytä päällis- ja taustakankaan välissä silittämällä kiinnitettävää tukikangasta. 
  • Piikistä johtuva reikä katoaa kynnellä painamalla ja silittämällä kosteana
 Pitkäkorva
Illan hämärtyessä tulevat kanit esiin koloistaan takapihallamme. Eilisellä otuksella oli kuitenkin huomiota herättävän pitkät korvat ja se oli reilusti isompi kuin citykanit.   Mukavaa nähdä rusakko vaihteeksi.

Kiiltävä lintu
Tänäänkin näin parven pyrähtelevän, mutta olivat tapansa mukaan niin vilkkaita että lähikuvia en saanut.  Tämä on viikonvarrelta ja esiintyi harvinaisen rauhallisesti.  Pää kiiltää upeasti ja helmet hohtavat muussa puvussa.  Veijari ei ole mikään eksoottinen otus - vaan kottarainen syyspuvussaan.

8 kommenttia:

  1. Tyylikkäitä settejä!
    Jännää miten kirjontalangan väri muuntaa aina alusen eri näköiseksi:)
    Hyviä vinkkejä, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kuin koruja! En uskaltaisi tahria lasinalusina, mieluummin kaapin päälle.

    VastaaPoista
  3. Olet tehnyt hienoja alusia. Edellinen setti on kanssa kaunis.
    Ihanan pitkäkorvan kauniin linnun sait kuvattua.

    VastaaPoista
  4. Koristeompeleita tulee käytettyä todella harvoin. Tämä on kyllä hyvä idea siihen, tosi sieviä!

    VastaaPoista
  5. Kauniita ja kyllä, hieman vanhanaikaisen näköisiä. Kivan näköinen tuo kottarainen uudessa puvussaan. En olisi tuntenut.

    VastaaPoista
  6. Tuollainen vempele täytyy jostain löytää. Kiitos ohjeista.

    VastaaPoista
  7. Minäkin vähän arkailisin laittaa tahrittavaksi noin hienoja liinoja. Toisaalta, saavathan käyttöesineetkin olla kauniita.
    Kottaraiset taitavat harvinaistua, en tänä vuonna ole nähnyt ensimmäistäkään. hauska tuo pupuliini kasvien keskellä.

    VastaaPoista
  8. Alusista tulisi mahtava yksityiskohta esim. pellavatunikan helmaan

    VastaaPoista