torstai 30. heinäkuuta 2015

Iloinen peitto nyt täysin valmis

Peitossa on nyt reunakaitale, nimilappu ja ripustuskuja.  Hurraa!  Laitoin ripustuskujankin, koska ajattelin laittaa sen seinälle joksikin aikaa.  Ompelin äsken ripustuskujan paikoilleen käsin.  Reunakaitaleenkin käänsin taakse ja kiinnitin käsin ommellen sinne. 
Tikkaukset eivät näy juurikaan valokuvassa, koska ompelulanka on harmaata ja  ohutta 60 numeroista lankaa.  Taustakankaan yhdistin kahdesta erivärisestä, mutta samankuosisesta kankaasta. Vähän harmittaa, kun molempien kankaiden taitekohta on kovin kulunut.  Ei se minun kaapissani ole kulunut, vaan ilmeisesti ollut jo ostaessa sellainen.  Kankaat eivät oikeasti ole noin vinossa, ripustus on vaan huono.
Reunakaitaleeksi valitsin keltaisen kankaan.  Se sitoo työn hyvin.

Tuntui mukavalta, kun minua pyydettiin ottamaan työ mukaan vapaan konetikkauksen jatkokurssille Päivölään lokakuussa. Tottakai vien.

Käsin ommellessa huomasin, että neulani ei luistanut.  Päätin oitis uusia tavalliset silmäneulani.  Vanhat laitoin kaikki neulapulloon ja otin pakkauksesta käyttöön uuden ihanasti luistavan neulan.  Olin ostanut jo uusia, kun aiemminkin oli käteen sattunut vikuroiva neula.  Ties kuinka vanhoja käytössä olleet neulani olivatkaan. Neulatkin voivat siis kulua.

Seinälle laittamista varten ostin jo pari viikkoa sitten paikallisesta fb-kierrätysrymästä kaksi teleskooppiverhotankoa. Vain yhden tarvitsen tätä varten, mutta tangot myytiin yhdessä ja hinta kahdesta oli ruhtinaalliset kaksi euroa.

13 kommenttia:

  1. Nyt sait kirkkaat kankaasi hieman vähemmälle ja kuinka hieno lopputulos siitä tulikaan. Tyylikäs työ :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on niin kiva, värikäs ja kaunis työ, keltainen reunakangas sopii todella hyvin. Hieno varmaan seinällä!

    VastaaPoista
  3. Työ on tosi kaunis, raikkaine väreineen.
    Seinällä tämä onkin hienosti nähtävillä.

    VastaaPoista
  4. Upea!! Ikinä en kykenisi vastaavaan, tuossa on just kaikki ne elementit, joissa tupeksin, kaaret ja kapeat säteet...

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, pääsen näkemään peiton ihan livenä!

    VastaaPoista
  6. Todella nätti peitto, olkoon sitten seinälläkin. Oikein ihanat väritkin.

    VastaaPoista
  7. Kuten Paula, niin en minäkään kyllä saisi tuollaista aikaan. Tarkkaa työtä, sakaroiden kärjet kaikki täydellisen teräviä ja hieno tikkaus. Kaunis, iloisen värikäs. Upea!

    VastaaPoista
  8. On upeasti käytetty värikkäät kankaat!

    VastaaPoista
  9. Hei, olet saanut leikkimielisen haasteen: http://tilkkupeitto-poppys.blogspot.fi/2015/07/yksi-pieni-kasityoblogi-heitti-haasteen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tähänkään mennessä lähtenyt yhteenkään blogihaasteeseen mukaan, eivät ole mun juttuni enkä edes viitsi lukea niitä.

      Poista
  10. Hei! Saitpa toisen haasteen ja tunnustusen. Ihana tilkkublogi sulla!http://mellunhollywool.blogspot.fi/2015/08/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteet eivät ole mun juttuni. Joten en lähde tähänkään mukaan.

      Poista