keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Toisenlainen asettelu

NYB-blokkeja syntyy hissukseen. Nyt niitä on 24 ja pääsin kokeilemaan, miltä ne näyttäisivät toisenlaisella asettelulla.
Luulen, että lopullinen toteutus tulee tällä asettelulla, mutta vielä pitää tehdä 12 blokkia lisää.  Yhden puuhastelussa menee noin tunti.  Rakentelen jokaise blokin erikseen ilman mitään pikatekniikoita tai työnsäästöajatuksia valiten kankaat esille ottamastani valikoimasta sen hetkisen tunnelman mukaan yrittäen saada aikaan iloisen vaikutelman.  Tämä on ajanvietettä eikä tehotaloutta.

Löysin tänään ihanan tikkausmallin tähän, eli nyt olisi jo hinku päästä tikkaamaan.  Mutta ensin täytyy tehdä blokit valmiiksi.

Musteen säästämistä
Koska tulostan jokaista blokkia varten oman paperipohjan, kaivoin kaapista esiin vanhan pelkkää mustaa tulostavan lasertulostimen.  Poisrevittävään paperiin ei kannata kalliita värejä tuhlata ja vanhan koneen hyödyntäminenhän on silkkaa säästöä.  Samsung-tulostin toimikin täysin ongelmitta, vaikka olin päivittänyt tietokoneeseen jo toisen tai kolmannen käyttöjärjetelmäversion sen viimekäytön jälkeen.

Valitettavasti Yosemite-versioon päivittäminen ei mennyt Canon-laitteiden kohdalla ihan toiveiden mukaisesti. Kameran EOS-utility lakkasi toimimasta ja viime vuonna ostamani kalliihkon monitoimilaitteen skannerista lakkasi toimimasta se käyttötapa, jossa voi tehdä käsisäätöjä.

11 kommenttia:

  1. Tuo on ihan paras asettelu! Näyttää hieman läjältä, mutta on hieno, semmoinen kolmiulotteinen. Miten keksitkään tuon?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti et pety, kun sanon että kolmuloitteisuus/aaltoilu johtuu suunnitteluseinästä=suunnitteluverhosta eikä itse mallista. Tikkauksilla sitten syntyy reliefipintaa, kunhan sinne päästään.

      Poista
  2. Mielestäi tämä on oikein hyvä. Väritkin ovat loistavat.

    VastaaPoista
  3. Tämä on kyllä kiva, kolmiulotteisena minäkin sen näen:) Hyvät värit ovat joka tapauksessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt menee mielenkiintoiseksi. Ei ole mitenkään tavatonta, että tilkkutyö huijaa silmää näyttämällä kolmiuloitteiselta. Harmi, että en itse näe tuota efektiä. Katsotaan, miten käy kun kokoan tilkkupinnan.

      Poista
  4. Asettelu näyttää ainakin tässä vaiheessa tosi hyvältä!

    VastaaPoista
  5. Oi, ihana, olet kyllä hurjan taitava! Minä en osaisi ikinä tehdä tuollaista.Kudon vain sukkaa =D.

    VastaaPoista
  6. Nätti malli ja juuri näin aseteltuna. Jotkut ympyrätähdet olisivat liian säännöllisen tylsiä.

    VastaaPoista
  7. Taitavaa työtä! Iloista jälkeä olet todella saanut aikaan.

    VastaaPoista
  8. Hienot blokit ja olet jo tehnyt noin monta, kivan näköinen asettelu.

    VastaaPoista