maanantai 30. maaliskuuta 2015

Tikkaamistaivaassa

Kuulun niiden onnellisten joukkoon, jotka älysivät lähteä vapaan konetikkauksen kurssille Päivölään viikonlopuksi.  Ai sitä ihanuutta, kun 25 vuoden odotuksen jälkeen löytyi kurssi, jossa keskityttiin vapaaseen konetikkaukseen.  Tilkkutaiwas blogin Hannele on loistava opettaja. Hän oli rakentanut hyvän ja loogisen ohjelman ja sitä edettiin. 
Yllä on oma katedraalin ikkuna -mallin tikkausharjoitukseni maustettuna muutamalla lenkillä.  Muutamat tilkkukaverit ihmettelivät, mitä minä teen tikkauskurssilla, kun muka osaan jo niin paljon.  Opin aivan valtavasti. Kurssilla oli myös muutama minua edistyneempi tikkaaja, jotka hekin mahdollisesti kertoilevat omassa blogissaan kurssitunnelmistaan.  Kurssilla oli opettaja mukaanluettuna KAHDEKSAN (8) bloggaajaa.  Sosiaalinen media teki tehtävänsä kurssille houkuttelussa.   Nyt osallistujat odottavat jatkokurssia.

Kuvasin kurssilla myös muiden töitä.  Säästän kuvia kuitenkin, koska olen kirjoittamassa tikkaamisen autuudesta artikkelin Tilkkulehteen.  Jos hyvä lukija, kiinnostuit nyt vapaasta konetikkauksesta, niin Tilkkulehden numerossa 3/2013 on juttuni "Vapaata konetikkausta vasta-alkajille".  Ja hyvä lukija, jos sinulle ei tule Tilkkulehteä, niin käypä Finn Quiltin sivuilla ja liity jäseneksi siellä olevien ohjeiden mukaan.

Oli hauskaa tutustua kurssilla henkilökohtaisesti moneen virtuaalihenkilöön eli bloggaajaan.  Muutkin kurssilaiset olivat tietysti aivan ihania ja parin blogittoman kanssa olin ollu jollain tavalla yhteydessä joskus aiemmin.

Kurssin kuulumisista löytyy jonkin verran myös Tilkusta asiaa -facebookryhmässä.  Olin kirjoittanut ryhmän nimen väärin aiempaan postaukseeni ja valitukset siitä, että ryhmää ei löydy, tulivat oikeaan osoitteeseen.  Ryhmä kasvoi viikonvaihteessa taas usealla jäsenellä.  Ryhmässä jaetaan tilkkuilutietoa ja blogittomille se on oiva paikka julkaista omien tilkkutöiden kuvia.

Kurssilla tarvittiin autokuormallinen tarvikkeita ompelukoneesta lähtien. Jätin oman työtuolini kotiin, mutta sekin olisi kannattanut ottaa  mukaan mukavamman työskentelyasennon saavuttamiseksi.  Tilkkutarhan kauppa oli auki koko kurssin ajan.  Joitakin uusia tarpeita keksittiin ja niitä saa kohtapuolin Tilkkutarhasta, ainakin Minna ryhtyi jo hankkimaan niitä.

Tikataan taas
Milja

10 kommenttia:

  1. Kiitokset kurssiseurasta: aiheesta innostuneita on aina mukava osaltaan opastaa eteenpäin tikkaus- ja tilkkutaipaleella! Vaikka täytyy myöntää, että vähän oli paineita teidän taitavampien kohdalla - hyvä jos koet saaneesi kurssista hyötyä :)

    VastaaPoista
  2. Oispa saanut olla mukana..., mutta ehkäpä ensivuonna, mutta nyt täytyy tyytyä kuvien katselemiseen...

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä, kuin Tilkkureppu olisi ollut mukavaa olla kurssilla mukana. Nyt sattui vaan päällekkäisyksiä arjen touhujen suhteen... Mutta toivotaan, että ensi kurssille päästän mukaan.

    VastaaPoista
  4. Löysin taas sinun hienoon blogiin. Oli kiva tavata. Jatkokurssille sitten taas nähdään

    VastaaPoista
  5. Tuossa tikkaustaivaassa käynti olisi ollut minullekin tarpeen. Toivottavasti mahdollisuus siihen vielä tulee ja pian.

    VastaaPoista
  6. Miksi minulla on aina jotain muuta sovittua, kun muualla tapahtuu kivoja juttuja! Onneksi saa hieman jotain tietoja kurssin tarjonnasta ainakin joistain blogeista. Tuo katedraalin ikkuna-tikkauskin on eri kiva. Hauska tuo viimeinen lause! Sopii niin sinun blogiin.

    VastaaPoista
  7. Täytyypä liittyä siihen Finn quilttiin niin näkee sen jutun ja muutenkin!

    VastaaPoista
  8. Kyllä minäkin mukaan tulen, kun saadaan vuorokauteen lisää tunteja. Olisi aivan upeaa oppia tuon mystisen tikkaamisen saloja.

    VastaaPoista
  9. Kiitos seurasta, oli kiva tavata ihan livenä. Oliko meitä bloggareita tosiaan noin monta? Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista