perjantai 3. lokakuuta 2014

Koriliina

Sabluuunan mukaan tikkaaminen alkoi kiinnostaa katsottuani Patsy Thompsonin upeita tikkauksia. Tarvikekaapissani on kaksi kranssisabluunaa odottanut toimettomana vuosia. Nyt piirtelin merkinnät pienemmällä sabluunalla kankaalle ja keskityin tikkaamaan ompelukoneella merkitsemääni viivaa pitkin.  Eilen tikkasin ja tänään viimeistelin työn liinaksi rottinkikoriin.
Valkoiset liituviivat pitää vielä harjata pois.  Sabluunan reiät ovat kapeat ja liitukynä piti teroittaa hyvin teräväksi, jotta siitä tuli jälki kankaaseen.  Höyhenkranssin ulkopuolelle tikkasin kolme kerrosta käyttäen tikkausjalkaa mittana.  Niistä tuli paremmat kuin odotin, mutta vielä on parantamisen varaa reilusti.

Liinan reunat ompelin ympyräharpin avulla.  Se ei mennytkään yhtä näppärästi, kuin pyöreissä mukinalusissa. Piparkakkureunan pistonpituuden oletusarvo on 0,3, mutta suurensin pituuden 0,5:ksi ja vaikutus oli toivottua suurempi.
Koska kangaskerrosten välissä oli tällä kertaa bambuvanu eikä ohut tukimateriaali, oli pykäreunan leikkaaminen hankalampaa ja sain huomata leikanneeni langan poikki useammasta kohdasta. Nyyh!  Onneksi korin reunat peittelevät mokaani.

Olen oikein tyytyväinen, että otin sabluunat esille ja edistyin tällaisenkin tikkaustavan osaamisessa.  Täysin vapaasti ohjaten olisi lähes mahdotonta saada höyhenen lehdyköitä samaan kulmaan ympyrän ympärille.  Siis ainakin minun olisi mahdotonta.  Nuo sabluunat on ilmeisesti suunnitelu käsintikkaamista varten. Lehdykän ompelemin koneella sujuisi näppärämmin hieman toisenlaisella muotoilulla. Selviydyin kuitenkin. 
Käyttötarkoituksen keksiminen tikkausharjoitustyölle on aina vaikeaa. Tällä kertaa työ ei kasvata tarkoitusta vaille jääneiden harjoitustöiden pinoja.

5 kommenttia:

  1. Kun näiltä matonkutomisilta ehdin, kokeilen kyllä tuollaista tikkausta. Tuo tikkausmaailma on niin uutta minulle. Kivan näköistä tuli ja sopii vaikka tyynyynkin.

    VastaaPoista
  2. Hienoa tikkausta ja kaunis liina!

    VastaaPoista
  3. Kaunis tikaus ja liina. Tämä innosti nyt harjoittelemaan seuraavaksi tuollaista kranssikuviota.

    VastaaPoista