sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Eteenpäin menevän mieli

Huolimatta tärkkäämisen aiheuttamasta takaiskusta, aloin tikata hyrrä-työtäni.  Olen täyttänyt valkoisia ruutuja vapaalla konetikkauksella ja reunustanut hyrräkuvion osia suoralla tikkauksella.  Kun vanu on vähän tavallista paksumpaa, pullistelee työ mukavasti.

Tikkaan siis kotiompelukoneella.  Työtä on vaikea liikuttaa isommissa kaarissa ompelukoneessa.  Siksi tikkaan pienen alueen kerrallaan.  Kovin kermavaahtoiselta tikkaukset näyttävät.  Mikä siinä on, että työn katsojat alkavat pyörittää sormeaan noiden pikkukivien ympäri (vasemmalla ylänurkassa)?
Peitto ei tällä hetkellä roiku suorana, kun se on tikattu vain osittain.  Mutta eteenpäin menen.  Peittoon on tullut tärkkitahrojen lisäksi pari veritahraa hakaneuloista.  Kun peitto on valmis, niin sitten päätän miten menettelen sen pesemisen suhteen. Tikkaan käyttäen tavallista edestä auki olevaa vapaan konetikkauksen jalkaa.  Apuna on Spreme Slider, jonka päällä työ luistaa hieman paremmin ja kädessä tikkaushanskat.  Tikkauslankana on valkoinen Aurifil-puuvillalanka 40. Koneen nopeutta säädän liukusäätimestä, niin jalan voi pitää koko ajan samassa asennossa polkimella.

Harmaahaikaroita
Kävin ensin pari kertaa Villa Elfvikissä ja kuvasin siellä haikaroita.  Tänään kävin Laajalahden Otaniemen puoleisella rannalla Maarin lintutornissa, jossa olikin monta oikeaa lintubongaria kaukoputkineen.  Olen parina kesänä onnistunut kuvaamaan sattumalta oh lentäneen harmaahaikaran.  Nyt olen nähnyt monta yksilöä samanaikaisesti seisovan vedessä paikoillaan ja odottavan että sopiva saalis uisi jalkojen juureen.
Koska valokuvauslaitteistoni on varsin vaatimaton etäämpänä olevien lintujen kuvaamiseen, kaihertaa mieltä uuden objektiivin hankinta.  Ne ovat vaan kovin kalliita ja mitä enemmän Suomessa tarpeellista valovoimaa objektiivissa on, sitä hurjempi hinta.
Harmaahaikarat ovat komeita lintuja.  Hienoa, kun niitä on asettunut asumaan lähes kotinurkille. Helsingissä on upeita lintupaikkoja, tosin Otaniemi on Espoon puolella.  Yksi bongari antoi jopa katsoa mahtavalla kaukoputkellaan lintuja.  Näin töyhtöhyyppiä, nokikanoja, vikloja, kottaraisia jne. Ja tänään aurinko paistoi ja lämmitti niin ihanasti sunnuntaiaamun kunniaksi. 

8 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa "kermavaahtoa", tykkään kovasti valmistuvasta työstäsi:)

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan hienoa tikkausta ja tulossa hieno peitto, pidän myös noista hyrrä blokeista kovasti.

    VastaaPoista
  3. Kaunista tikkauksia! Kermavaahto kuohkeuttaa kivasti valkoisia neliöitä. Lintukuvasi ilahduttavat aina.

    VastaaPoista
  4. Tikkauskäsineet? Mitä on? Ilmeisesti jotain tarttuvaa ainesta. Kaunis peitosta tulee noilla tikkauksilla. Vaihteeksi vaaleita värejä on varmaan ihan kiva työstää.

    VastaaPoista
  5. Ihanat tikkaukset! Sopivat hyvin tuulimyllyjen kaveriksi. Näyttää kesäisen raikkalta! Vekki ihmetteli tikkaushanskoja, en tiedä, mitä sinä käytät, mutta minulla on ihan Prismasta ostetut Guide-merkkiset ohuen puutarhakäsineet, joita saa vaaleanpunaisina ja vaaleanvihreinä, ja joissa on ohut kumipinta kämmenpuolella. Ovat todella hyvät myös puutarhatöissä :D

    VastaaPoista
  6. Taitavaa ja kaunista tikkausta! Ei osaa kaikki tehdä, nimimerkillä epätoivoinen.

    VastaaPoista
  7. Nuo sinun tikkaukset on niin hienoja! Olen jo tämän ikäinen, enkä ole kiskaan tavannut haikaraa. En harmaata enkä mitään muutakaan. Lintutornissa olin kerran, mutta siellähän minua pyörryttää.

    VastaaPoista