sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pullistelevan pulun tikkaukset valmistuivat

Olipa taas ihanaa tikata oikein kunnolla.  Tikkasin valmiiksi perjantaina aloittamani pullistelevan pulun. Siinä vaipuu jotenkin meditatiiviseen tilaan, kun piirtelee loivia kaaria ompelukoneella kankaalle.  Jaoin pinnan osiin ja täytin sitten osat vaihtelevilla tikkauksilla.
Molemmilla sivuilla on isot sulkakuviot ja nurkissa pienemmät ja suoraruotisemmat sulat.  Linnun ylä- ja alapuolella on pieniä kiviä ja suippoon kärkeen päättyviä kevyesti kaartuvia viivoja.   Aurinkoa ei tänään näy, joten ikkunan ääressä otettu kuva jäi melko vaisuksi.  Tästä oli tarkoitus tulla sohvatyynyyn päällinen, joten sen tuleekin olla hillitty.

Bambuvanu on kuitenkin niin leprua, että ryhdikästä sohvatyynyä ei tästä oikein saa.  Joutunen tekemään uuden käyttäen puuvillavanua.   Odotin työn kutistuvan tikkauksessa enemmän, joten tämä on vähän suurempi kuin syksyllä tekemäni tyynynpäällinen.   Molempiin töihin käytin samaa puuvillasatiinia ja tikkasin samalla Aurifilin valkoisella puuvillalangalla.  Vain vanut eroavat.

Näppituntumalla voin nyt sanoa, että bambuvanu vaikuttaa erittäin hyvältä vanulta pehmeisiin töihin.  Se on taipuisampaa kuin puuvillavanu. Bambuvanua mainostetaan ekologiseksi.  Jätä kommentti, jos tiedät jotain sen ekologisuudesta. Mahdolllisesti viimeistelen tämän nuppupeitoksi ellen keksi miten saisin rittävän ryhdikkääsi alkuperäiseen tarkoitukseen. Tikkasin täysin vapaasti eli en tällä kertaa  käyttänyt BSR-laitetta apunani.

Yhden veistoksen näyttely
Eilen huomasin Eiranrannassa patsaan, jota en ollut ennen nähnyt. Tosin käyn siellä vain pari kolme kertaa vuodessa.  Patsaan nimi oli Onni ja sen vieressä olleesta esitteestä kävi ilmi että kyseessä on yhden veistoksen näyttely ja patsaan  on tehnyt kuvanveistäjä Rafael Saifulin vuonna 2006.  Siinä hahmot kököttivät penkillä ja katsoivat tiukasti merelle niinkuin niin moni muukin.

Hahmonen välissä oleva omena vaikutti vähän kliseiseltä, mutta on aina virkistävää nähdä uusia taideteoksia.  Onni oli ilmeisesti ironiaa, niin totiset ja kaukana toisistaan nuo hahmot olivat.  Kuvasta näkyy, että jäät ovat lähteneet ja meressä oli jopa vaahtopäitä ja että taivas oli kirkas ja aurinko teki terävät varjot.

Muuttolintuja edustivan Eiran rannassa lähinnä erilaiset lokit: selkälokki, kalalokki ja naurulokki. Neljä kyhmyjoutsenta lensi jonnekin Hernesaaren suuntaan.

7 kommenttia:

  1. Upeat sulkatikkaukset - ja kaikki muutkin! Bambun ekologisuudesta: puuvillaan verrattuna bambun kasvattaminen on helpompaa, ei tarvitse käyttää niin paljon tuholaisten torjunta-aineita ja lannoitteita kuin puuvillalle. Lisäksi bambu hajottaa neljä kertaa tehokkaammin hiilidioksidia kuin nuori metsä.

    VastaaPoista
  2. Tikkaukset upeita!
    Kokeilin itsekin tänään vapaata tikkausta, mutta eipä ne näin hienolta näyttäneet, pitkä matka on vielä tähän tasoon meikäläisellä.

    VastaaPoista
  3. Olet tainnut vaipua ihan transsiin tuota tikkausta tehdessä. Upeaa työtä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun näet seuraavan niin tiedät miten pahassa transsissa.

      Poista
  4. Hienosti pullistelee pulu pehmusteissa. Upea tikkaus! Eiköhän se omena maistukin noille patsashahmoille oikein hyvin jatkuvan istumisen lomassa.

    VastaaPoista