keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Rva Punis tikattuna

Naaraspunatulkkua esittävä työni sai tikkaukset samalla mallilla kuin uros.  Teki mieli tikata jollain toisella tavalla, mutta sitten ajattelin että pari on paremman näköinen samanlaisilla tikkauksilla.  Vilkaisin seinälleni ja siellä riippui 3 lintutyötä odottamassa tikkaamista.  Voin tehdä niihin toisenlaiset tikkaukset ja lintujahan pystyn tekemään lisää vaikka kuinka paljon. Aika outoa, että tällaiseenkin asiaan kehittyy rutiini, kun vaan tekee riittävän monta otusta.
Kuvasin taas ilman salamavaloa, jolloin tikkauksen uurteet näkyvät paremmin. Puniksessa (anteeksi slangini, mutta systeri jonka ottamasta kuvasta tuo on tehty, kutsui lintua punikseksi) ei ole trapuntovanua, vaan pullistelu johtuu tiheästä tikkauksesta.  Silmä puuttuu vielä ja tietysti kaikenlaiset muut loppuhuolittelut kuten reunakaitale, nimilappu ja ripustuskuja.

Vein keltaoranssin Vastapäivään työni näytille työväenopiston tilkkutyökurssille.  Opettaja Ulla luuli ensin, että olin tikkauttanut sen Soilella, mutta uskoi sitten että olen ihan omalla kotikoneella tehnyt nuo tikkaukset ja kehui ihmettelijälle, että olen treenannut tikkaamista.

Tiinalle tiedoksi: avain on nyt Lealla ja kaikki kunnossa.

2 kommenttia:

  1. Olipa kiva nähdä punikset ja muut viimeaikaiset työt ja tikkaukset eilen killan kokouksessa. Olivat ihan eri näköisiä kuin näissä pienissä kuvissa kun kokokin hahmottui ihan toisin.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihan punis tämä on. Ja tuo nimi on tosi osuva!

    VastaaPoista