tiistai 23. heinäkuuta 2013

Värikynätestausta

Elokuun Quilting Arts lehti tuli yllättävän aikaisin.  Siinä on juttu Inktense-värikynien käyttämisestä tilkkutyön värittämiseen.
Kaapissani on muhkea 72 värin setti noita värikyniä.  Käytän niitä harvoin, sillä värisävyt eivät oikein ole kolahtaneet.  Nytkin etsin pinkkiä tai jonkinlaista vaaleanpunaista, mutta ei oota tuli vastaan. Pidän ehtottomasti enemmän värikynistä, joissa koko varsi on samaa väriä kuin väriaine.  Näissä on tummansiniset varret ja päässä pieni alue merkkaamassa kynän väriä.   Tietysti terässä näkyy väriä, mutta kovin vähäistä se on värin valintaan.
Värikynällä rajauksen piirtäminen tavalliselle puuvillakankaalle sujui ihan kivasti.  Alueen värittäminen kuivana osoittautui aika tahmeaksi.  Kun kastelin vesiväripensselillä värittämäni alueen, ei väri levinnyt ihan odottamallani tavalla.  Mutta kun väritin kynällä märkää kangasta, niin johan lähti väriä tarttumaan kankaaseen ja se levisi pehmeästi.  Lehden artikkelin mukaan väri voi vuotaa vähän rajojen yli.  Minulla punainen väri lähti heti vuotamaan.  Vihreä huomattavasti hitaammin.  Ominaisuus voi olla ihan ok, kunhan siihen osaa varautua.
Värin pitäisi muuttua pysyväksi kuivumisen jälkeen.  Koetilkkuni ovat kovin pienet 3" x 3".  Käytin taas sellaisia paloja, jotka odottivat työpöydällä, mitä keksin tehdä niille.  Ehkä testaan värien pitävyyden tilkassa vettä, kunhan kuivahtavat.

Mielessäni on lintuaiheinen työ, joka ei ole lähtenyt oikein lentoon.  Liimaharsoapplikaationa syntyi kuitenkin kuva hanhipariskunnasta.  Käytin trapuntotyynynpäällistä varten piirtämääni kuvaa pohjana, mutta lisäsin siihen värialueita.  Kun kaikki tulostamani kuvat ja niistä tehdyt piirrokset ovat nyt hyvässä järjestyksessä mapissa, tuntuu että kuvan tekeminen on ihan leikkiä.  
Helppoa oli siksikin, että asetin pienen silityslaudan työpöydälle ja kaikki tarvikkeet sen ympärille.  Kun istuin työtuolissa oli leukani melkein silityslaudan tasolla eikä palojen kohdistaminen  rasittanut selkää.

Kirjoitin Tilkkulehteen tukun artikkeleita yhden asian ympäriltä.  Vielä olisi tukku aiheeseen liittyvää pääkopassa, mutta liika on liikaa.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista olisi kokeilla värikynillä värittämistä tilkkutöissä... vähän ovat tyyriit värit. Onnistuisikohan silkkiväreillä maalaaminen :)

    VastaaPoista
  2. Olipa jännä kokeilu tuo värikynäjuttu. Mitä tapahtuisi jos kyniä käyttäisi kuin vesivärejä ja maalaisi omia kuvia kankaalle? Nuo lintuaiheet ovat niin ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa tässä ihmettelen. Värikyniä on helppo käyttää ja siksi ne ovat erittäin houkutteleva väline tilkkutöiden koristeluun. Raportoin, kun olen testannut lisää.

      Poista
  3. Että tykkään linnuistasi, nuokin hanhet ovat niin ihania!

    VastaaPoista
  4. Hieno hanhipari. Tosi hyvät "värit" niissä. Jään odottamaan, mitä loihdit värikynien ja tikkausten avulla.

    VastaaPoista