maanantai 24. kesäkuuta 2013

BSR-tikkauksia

Ompelukoneessani tuli mukana kallis lisälaite eli BSR-tikkausjalka -  Berninan Stitch Regulator.  Kokeilin sitä ihan aluksi, mutta sittemmin se on saanut olla omassa metallisessa rasiassaan.  Viime viikolla kaivoin sen esiin ja aloin uudelleen tutustua siihen. Ensimmäiseksi tuli tunne, että se ei toimi kuin tavallisena tikkausjalkana.  Sitten kävin kaikki asetukset läpi ja huomasin, että en ollut laskenut alasyöttäjää alas. Kun alasyöttäjä vihdoin oli ala-asennossa, niin punainen merkkivalo syttyi jalkaan.

Sitten tein jotain todella uskaliasta eli irroitin polkimen ja käynnistin ompelemisen napista. BSR 2 asennossa kone tikkaa sitä mukaan, kun kangasta liikuttaa.  Siinä on silmä, joka tunnistaa liikkeen ja se tekee säädetyn pituisia pistoja.  BSR:n piston pituuden oletusarvo on 2,0 mm.
Tein ensin yhden koetyön ja sitten maltoin mieleni ja merkkasin seuraavaan pussukalle sopivat tikkausmerkit liitukynällä.  Sulkamallin poimin TQS:n Sharon Schamberin tikkausvideolta, jonka eistysaika päättyy kuun vaihteessa ja lisäksi sen näkeminen edellyttää star-jäsenyyttä.  Pussukan pohjaan tulevat pikkukivet ovat kuuluneet tikkausrepertuaariini jo pidempään.  Tätä sulkamallia oli hauska tikata ja täytyy  myöntää, että selkeät rajat helpottivat työtä.

Ihailkaa myös käsin tehtyä harsintaa ;)   Sekin on peräisin samalta videolta. Sen tekemisessä ei tarvinnut kättä vääntää, vaan sivusuunnassa menevä pienehkö pisto on ystävällinen kipeälle ranteelleni.

Viime viikolla kuluttelin kokeiluissani loppuun epämääräisiä rullan loppuja. Tähän käytin keltaista Aurifilin puuvillalankaa sekä ala että ylälankana.  Aurifil on ehdoton voittaja.  Mikäs tässä on nyt tikatessa: 1) lanka kulkee ihanasti 2) poljinta ei tarvitse painaa 3) piston pituus on automatisoitu.
Välillä otteeni horjahteli sen verran, että pussukka-aihioon tuli "käsityön leima".
Tällainen pussukka-aihiosta tuli. 
Jotain tuo ihmelaite tuntuu tehneen langan kireydellekin. Taustapuoli on yhtä siisti kuin päällipuoli.
Tästä lähtien taidan nautiskella siitä koko rahan edestä.

8 kommenttia:

  1. Tuo on juuri se aparaatti, jonka takia Bernina oli pitkään listallani miettiessäni uuden koneen hankintaa aikoinaan. En ollut kuitenkaan siitä silloin niin vakuuttunut, etenkään kun liikkeessä ei osattu näyttää sen käyttöä. Mutta tuohan näyttää pelittävän ihan kunnolla. Pitänee ottaa kuitenkin huomioon tikkauskokemuksesi eikä kaikkea laittaa aparaatin ansioksi. Kivan pussukka-aihion sait aikaan.

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää taas. Olen samaa mieltä Tiinatein kanssa, ei se kone yksin kaikkea tee kyllä siinä taitoakin tarvitaan:)

    VastaaPoista
  3. Hieno jälkeä sait aikaan, ja samaa mieltä edellisten kanssa, että eihän se kone tai paininjalka kaikkia tee yksistään, joten taitoa tarvitaan kankaan liikuttelijaltakin!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia kivoista kommenteista. Kotiompelukone ei todellakaan ole automaatti. BSR-jalka hoitelee joitakin juttuja, mutta kyllä se kankaan ohjaaminen täytyy ensin saada korvien väliin. Pitää tietää, mitä tahtoo tehdä ja sitten merkata riittävästi ja liikuttaa kangasta tahtotilan mukaan. Tuo BSR pitää pistot samankokoisina ja langan kireyden säädön todella hyvänä. Jos ei osaa piirtää tikkauskuviota kynällä, ei se onnistu ompelukoneellakaan.

    VastaaPoista
  5. On sulla ihme aparaatti! Upean samanlainen puolella ja toisella! Miten mahdat pystyä päättämään, kumpi puoli tulee pussukan päällipuoleksi ;-)

    Kiva, että kokeilusi onnistui. Nyt sitten pussukkaa ompelemaan!

    VastaaPoista
  6. Minullakin tuo aparaatti on ja ommellutkin sillä olen. Masokistina huristelen kuitenkin toistaiseksi vapaalla kädellä, kuvittelen oppivani sillä tavalla paremmin tikkaustuntuman. Hyvää aparaatissa on myöskin se, että jos yrittää liian vauhdikkaasti kangasta liikuttaa, niin se kieltäytyy ymmärtämästä eikä tee mitään - vapaalla kädellä seurauksena on piiitkiä pistoja... Yksi tikkauksen laatuun vaikuttava tekijä on muuten pistolevy. Käytän vapaassa tikkauksessa suoraommelpistolevyä, jossa on vain neulan mentävä reikä leveän siksak-raon sijasta. Se ohjaa langat kohtaamaan neulan alastulokohdassa, jolloin pistot muodostuvat aina samassa kohdassa. Sitten vain pitää muistaa vaihtaa pistolevy, ennen kuin siirtyy suorasta ompeleesta siksakkiin - nimim. huonomuistisena pari neulaa katkaissut :)

    VastaaPoista
  7. Multa löytyy myös ko vempain, kädentaidot eivät vaan millään riittäneet ja varsinkin kun mulla on tämä ilmeisen parantumaton 'isoparisängynpeitto'-syndrooma, niin siirryin paria kaliperia isompaan laitteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, kun siirryit ja hoidat isojen peittojen tikkaamisen. Tämäkin vaatii harjoittelua. Kuten kuvasta näkyy, peltiähän noin tiheästä tikkaamisesta seuraa.

      Poista