perjantai 3. toukokuuta 2013

Valmista tuli

Ompelin ensimmäisen variksen kesäkuun 1. päivänä viime vuonna. Nyt varistyö on täysin valmis ripustuskujaa ja nimilappua myöten.  Paneuduin matkan varrella useaan erilaiseen tekniikkaan.
Tekniset tutkiskelut ovat olleet aivan ihania juttuja.  Tähän työhön ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa tai aikataulua.  Tekniikoiden piti olla sellaisia, että käsinompelua ei tarvita. Tein varikset sen verran isoille kangaspaloille, että yhteensovittamisvaraa jäi mukavasti.  Annoin työn edetä omalla vauhdillaan käyden samalla aivan ihania keskusteluja lukijoiden kanssa täällä blogissa.  Jokaisen variksen olen toteuttanut eri tekniikalla itse ottamastani variksen valokuvasta.

Tikkaukset tein ensin koetilkuille ja käytin työssä sellaisia vapaan konetikkauksen kuvioita, jotka sopivat käsialalleni.  Aika paljon löytyi kivoja kuvioita, jotka erottuvat toisistaan. Valmiin työn mitat ovat 85 cm x 85 cm.

Reunakaitalepohdiskeluunkin meni paljon aikaa.  Lopulta löysi The Quilt Show:n blogista Margo Clabon kaksivärisen reunakaitaleen.  Halusin reunakaitaleen olevan niin hillitty, että se ei syö huomiota variksilta ja tikkauksilta, mutta että siinä oli silti joku tavallisuudesta poikkeava juju.  Tässä kaitaleessa on tere jonka tein Fujivo Ishimoton Marimekolle suunnittelemasta aita-kankaasta.  Siitä tuli hauska pisteviiva.  Omalta kannaltani tärkeää oli, että tällä systeemillä ommeltua kaitaletta ei tarvinnut missään vaiheessa ommella käsin. Syyrinkiläiset pitivät eilisessä kokouksessa valintaani hyvänä ja muutenkin tunsin saavani arvostusta tämän työn johdosta.

Yksi varjo on kuitenkin paraatiisissa.  Reunakaitaletta kiinnittäessäni osuin nuppineulaan ja työhön tuli veritahra.  Liotin sitä kylmällä vedellä, mutta se näkyy edelleen.   Työtä ei voi laittaa pesukoneeseen, akryylivärein maalattu trapuntovaris varmaan liukenisi ainakin osittain ja sotkisi koko työn.  Sain eilen vihjeen yrittää poistaa tahraa kasvosaippualla. 

Variksiin käytetyt tekniikat vielä kerran
Ylärivi vasemmalta
1.1. Trapuntoa eli lisävanu välissä ja maalattu akryylivärein
1.2. Risareuna-applikoitu varis, ilman liimaharsoa tai vastaavaa
1.3. Koneella vapaasti kirjottu varis. Neulassa kaksi lankaa kerrallaan ja ompeleena siksak
Keskirivi vasemmalta
2.1. Paintstik-värein maalattu varis. Värien rajaamisen tein freezer paperi sabluunoilla.
2.2. Ensimmäinen varis, jonka kirjoin vapaasti koneella suoralla pistolla ja kaksi lankaa neulansilmässä
2.3. Liimaharsoapplikoitu varis
Alarivi
3.1. Tilkkutyönä ompelemani varis.  Jokaista tilkkua varten piirsin kaavan erikseen.
3.2. Piilo-ompeleella koneella applikoitu varis. Tätä pidän hauskana, suorastaan naurettavana, mutta epäonnistumisia oli odotettavissa.
3.3. Alikeompeluna tekemäni varis.

Tätä kirjoittaessani odotan vielä tämänaamuista Hesaria, kello on siis 16:45.  Olen ollut yhteydessä heidän asiakaspalveluunsa, mutta heillä ei tunnu olevan tietoa, missä lähetti luuraa.  Lukija saa päättää, onko Hesarin ontuva jakelu traagista vai koomista.  Tästä on noin 5 km linnuntietä heidän painoonsa.

15 kommenttia:

  1. Olen aivan häkeltynyt ihastuksesta!!!!Olen mielenkiinnolla seurannut varismatkaasi ja tykännyt joka variksesta, mihin olen matkan varrella tutustunut. Kokonaisuus on upea, kantti sopii hyvin ja pientä veritahraa voit pitää omana signeerauksenasi. Tikkaukset ovat hienoja ja antavat variksille tilaa. Onnittelut työsi valmistumisesta, syvä kumarrus Tiinateiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olipa mieltä lämmittävä kommentti.

      Poista
  2. Pienen veritahran saa parhaiten pois, kun heti sen tultua kostuttaa paperin tai kankaanpalan omalla syljellä ja pyyhkii. Tämä niksin olen oppinut jollakin kurssilla opettajalta, ja se toimii.
    t. Första maj

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veritahra tuli vapun päivänä ja huomasin sen vasta seuraavan päivän aamuna eli eilen. Tarkastin kyllä sormeni eikä siitä näyttänyt tulevan verta, mutta silti peittoon oli tullut pisara.

      Poista
  3. Jännä ohje Första maj´lla, sitten on olemassa sappisaippua yhtenä vaihtoehtona.
    Minä antaisin sen dna-näytteen olla paikallaan, sehän vaan antaa tietoa työn ihailijalle siitä että tilkkuilukin on tiukkaa taistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylkikin on dna-näyte. Veikeä ajatus tosiaan. Dna-näytteen avulla tilkkutyön tekijä pystyy osoittamaan olevansa työn tekijä. Se näyte saisi olla kuitenkin jossain työn takana piilossa. Sappisaippuasta en ole koskaan kuullut. Mistä sitä saa?

      Poista
    2. Saippuaa pitäisi olla ihan markettitavarana mutta varmimmin sitä taitaa saada luontais- tai luomukaupoista.

      Poista
  4. Hieno varistyö, vielä hienompi elävänä nähtynä, onneksi se näimme! Raidallinen terekantti on piste iin päälle. Kivointa tässä työssä lienee kuitenkin se, miten kivaa Sinulla on ollut tätä tehdessäsi. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  5. Upea!!! Ja kiitos, että jaoit kokemuksia meidän kanssa, 'matkaasi' oli hauska seurata! Sanonpa vielä kerran... tämä on todella upea työ!!!

    VastaaPoista
  6. Tämä on kyllä hienoimpia lintutöitä, mitä olen nähnyt ja niin huolella tehty.
    Saat olla todella ylpeä työstäsi!
    Tekniikoiden tutkistelu on ollut mielenkiintoista seurata ja olen oppinut itsekin siinä matkan varrella kaikkea uutta.
    Kyllähän taiteilijan pitää puumerkkinsä työhön jättää!

    VastaaPoista
  7. Onnnistunut reunus.
    t mata

    VastaaPoista
  8. Työsi on todella hieno, reunakantti sopivan erottuva, mutta kuitenkin hillitty. Veritahraan ehkä itse kokeilisin nestemäistä Vanishia - jos tahraantunut kangas on valkoinen tai ainakin hyvin vaalea. Pikku tippa riittää, ja silloin paikallisesti huuhteleminenkin onnistuu. Aine on valkaisevaa, se sisältää vetyperoksidia - sitä, jolla aikanaan hiuksiakin blondattiin :) Paikallisesta kokeilusta tiedän kokemuksesta, että todella valkaisee...

    VastaaPoista
  9. Kerrassaan upea työ. Taideteos. Jo tuo tekninen puoli on niin vaativa ja haastava: Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  10. Tästä tuli ihana! Suhtaudun kaikkiin variksiin nyt hieman suopeammin, eivät ne niin kamalia olekaan. Harmi, etten nähnyt tätä livenä.

    VastaaPoista