lauantai 11. toukokuuta 2013

Tikkauspolulla

Kun yhtä polkua ei pääse eteenpäin, kannattaa vaihtaa polkua.  Eli kun paperiompelukirja ei vieläkään ole löytänyt tietään tänne, niin sitten tikkaan.  Tekeillä on tyynyliina tyttären sohvatyynyyn.  Merkitsin työn keskikohdan ja reunat liitukynällä.  Ompelin keskelle nimikirjaimen ja sen ympärille mitä mieleen tuli. Lopputuloksesta näkee, että olen kovin mieltynyt ompelemaan paisleytä eli soikioita, jotka alkavat samasta kohdasta ja ovat rinkuloina toistensa ympärillä. Myös höyheniä syntyi tähän.  En ole mestari niissä, mutta paranevat koko ajan.
Salaman kanssa kuviot lytistyivät näkymättömiksi, niinpä kuvasin ikkunasta tulevan sivuvalon avulla. Eilen aloitin ja tänään lopetin. Huomenna sovitan kohdetyynyn päälle ja sitten kehitän jotain lisää.  Pitäisi saada ommelluksi mustekala tyynyn vastakkaiselle puolelle.
Tilasin muutamia tikkaustarvikkeita eli Supremeslider-nimisen liukaspintaisen levyn, sukkulaan aluslevyjä ja tikkaushanskat.   Aluslevyjä en vielä kokeillut sukkulassa.  Supremesliderinn päällä patalapun kokoinen harjoitustilkku luisti todella hienosti.  Tyynyliinan kokoisessa sen vaikutus ei juuri tuntunut.  Se on aika kallis ja sitä olisi saatavana vielä isompana.  Pihistelin ja ostin normaalikokoisen. 
Hanskojen tultua huomasin, että tuli kovin pienet.  Kädessä tämä koko XS ei sitten tunnukaan liian pieneltä.  Venytin ranneketta pariin otteeseen ja ihan hyvältä tuntuu.  Käytän hanskaa vain vasemmassa kädessä ja oikean alla on rullalle käärittynä kuvassa näkyvää pehmeää alusmattoa.  Tuo tyyny helpottaa ranteen oloa todella hyvin.

Kesä on nyt täällä. Kuulin aamulla satakielen lauleskelevan Mätäjoella.  Eilen leppälintupariskunta hääri takapihan puissa ja iltaisin kuuluu upeita laulukuvioita, joista en tiedä laulajaa.


8 kommenttia:

  1. Kyllä sinä aika taitava olet näiden tikkauksien kanssa. Tykkään myös paisley-kuviosta, oikealla olevat pallot ovat myös kauniita:)

    VastaaPoista
  2. Nyt olet taas sellaisilla poluilla, joista minä voin vain uneksia. Upeita tikkauksia.

    VastaaPoista
  3. Hienot ja kivat tikkaukset olet tehnyt!

    VastaaPoista
  4. Onpas kiemuroita, minä vaan ihmettelen.

    VastaaPoista
  5. Kauniita ja upeita tikkauksia, kyllä meikäläisellä on pitkä matka tuollaisiin... Taituri olet!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kannustavista kommenteista. En ole vielä siellä, minne tähtään, mutta tikkauspolku on kiva polku. 15 vuotta tässä on mennyt harjoitellessa tosin vasta 2 vuotta koneen vaihdon jälkeen voi laskea oikeaksi harjoitteluajaksi. Olen ehkä ottanut "vapaan konetikkauksen" sanontana turhan kirjaimellisesti. Nyt pitäisi ottaa vähän kurinalaisempi ote.

    VastaaPoista
  7. Kauniita tikkauksia. Minä ostin K - kaupasta ihanat kukkakuviolliset kangas hanskat jossa sormenpäissä muovi ja hanskojen alapuolella -maksoivat 4.95 € ovat pehmeät ja todella huvät tikkauksessa.

    VastaaPoista
  8. Mistä tilasit???liukaste-pinnan

    VastaaPoista