lauantai 18. toukokuuta 2013

Mustekala

Aloitin viime viikolla tehdä sohvatyynyn päällistä tyttärelle.  Monogrammipuoli valmistui silloin.  Tyynynpäällisen koosta oli hieman epävarmuutta.  Nyt tyyny on hallussani ja tein päällisen toisen puolen.  Siihen tuli trapuntolla toteutettu mustekala.
Piilokuvahan tästäkin tuli.  Mustekalan on tytär kuvannut käynnillämme Messinan akvaariossa Sisiliassa.  En parannellut lonkeroiden asentoa vaan ne ovat samanlaisena sekamelskana kuin valokuvassa.   Vapaalla konetikkauksella ompelin otuksen ympärille "vesikasveja", "pieniä kiviä" ja "simpukoita".  Eilinen päivä hurahti tikkaamisen kanssa.
Kaikki ei mennyt aivan ongelmitta.  En löytänyt sitä vesiloukoista lankaa, jota olen tavallisesti käyttänyt.  Niinpä avasin Madeiran vesiliukoisen langan pakkauksen, jonka olen ostanut joku vuosi sitten.  Tämä lanka oli karvaista eikä kulkenut kunnolla koneessa. Siitä syntyi valtavia lenkkejä työn takapuolelle. Jatkoin etsimistä ja tuttu rulla tuli sittenkin vastaan.  Vaihdoin langan ja harsin loput trapuntovanusta sillä ja kaikki meni hyvin.

Trapuntovanuna on kaksinkertainen 20/80 polyesteri-puuvillavanu.  Leikkasin trapuntovanun pois muualta kuin mustekalan taustalta. Laitoin taustakankaan ja puuvillavanun ja kokosin työn.
Jostain syystä tikkausvaiheessa tuli langankireysongelma, mitä ei tällä koneella ole ennen tullut.

Jouduin purkamaan yhden lehden ja pieniä kiviä ja ompelemaan uudelleen.  Valitettavasti purkamisesta jää aina jälkiä eikä uusi tikkaus asetu aivan samalla tavalla kuin normaalisti.  Uudelleen ompelemisen jälkeen tilanne on kuitenkin parempi kuin ennen purkamista. Toivon mukaan ommel asettuu ajan myötä.

Hifistelyä
Koneeni ei hyväksynyt puolakoteloon asetettavaa rengasta/aluslaattaa (washer). Puola ei mene paikoilleen, jos kotelossa on täytettä.  Tosin pakkauksessa mainitut mökellykset eli "bird's nest" kuuluivat edellisten koneideni ominaisuuksiin.  Eivät maksaneet paljoa, joten en sure vaan totean että nyt tiedän etten tarvitse niitä.  Surpreme slider toimii ihan kivasti, mutta vaikutus ei ole mitenkään käänteentekevä ja tikkaushanska vasemmassa kädessa on hyvä, kunhan oikea käsi on vapaana ja pehmusteen päällä.

Olenkohan jo perillä
Koin tässä hiipivää kauhua, kun alkaa näyttää siltä että olen pääsemässä perille trapuntomatkassa. 90-luvun puolivälissä ostin Hari Walnerin kirjan "Trapunto by Machine".  Sen esittämän tasoiseen tulokseen olen pyrkinyt vuosikaudet.  Ompelukonetta olen vaihtanut kaksi kertaa tavoitteen saavuttamiseksi.  Nyt vihdoin vapaa konetikkaukseni alkaa miellyttää omaa silmää.  Tarkkuuteni ei riitä symmetristen kuvioiden ompelemiseen, mutta todella vapaa konetikkaus menee ihan kivasti ja parasta kaikessa sen tekeminen tuntuu kivalta.  Mitä sitten teen, jos todella saavutan niin mahdottomalta tuntuneen tavoitteeni?

Kävijätilastojen valehtelemaa
Bloggerin tilastot näyttävät kävijöiksi, myös robotit.  Etenkin eksoottisista maista sen raportoimat kävijät ovat pelkkää harhaa.   Blogger raportoi sivujen katsomiset kun taas Google analytics raportoi vierailut.  Nämä tilastot eivät siis ole täysin verrannollisia, mutta analyysi kertoo kuinka paljon blogger vääristää tilastoja.  Tilastot ovat samalta ajankohdalta.

MaaAnalytics/
käyntejä
Blogger/ sivuja
Yhdysvallat15215
Venäjä0132
Saksa52114
Intia039
Italia2027
Ranska026
Turkki011

Blogger näyttää tilastossa vain 10 maata.  Analytics näyttää kaikki.  Bloggerin mukaan venäläiset kolkuttelisivat päivittäin blogiani, mutta todellisuudessa ei kukaan sieltä ole kunnioittanut minua lukemalla blogiani.  Intiasta ja Ranskastakin vierailut ovat pelkkää harhaa.  Kun Bloggerin tilastoissa näkee oudon lähteen, josta sivuille on tultu on siis kyseessä aina spammi, jonka avulla yritetään houkutella bloggaaja jollekin pahantahtoiselle sivustolle, josta voi saada vähintään virustartunnan.
Lisäys: viimeyönä on näköjään uusi spammaaja, jonka nimi alkaa topblogsto... ottanut blogini kohteeksi. Googlaamalla selvisi että se on taas yksi seksisaitti.  Sitä siis kannattaa varoa.


8 kommenttia:

  1. Oletko muuten löytänyt vesiliukoista lankaa täältä Suomesta? Itse olen omani tilannut USAsta, mutta olisi mukava jos sitä olisi täällä saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomesta olen ostanut, mutta sitä firmaa ei ole enää. Kun rullassa on 200 metriä ja pieneen trapuntotyöhön menee pari metriä, niin pärjäilen nykyisellä varastollani kymmeniä vuosia:)

      Poista
  2. Kaunista, kaunista!
    Jaa, että on olemassa vesiliukoista lankaakin, oli mulle uusi asia!
    Olen huomannut saman noissa bloggerin kävijäluvuissa, että jostain maasta voi olla vaikka 12 kävijää johonkin aikaan yöstä, mutta ei tekstiä mitä olisivat lukeneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä blogosfäärissä salat paljastuvat- sehän tässä onkin kivaa. Vesiliukoista lankaa voi käyttää koneella harsimiseen ja sitten siitä pääsee eroon kostuttamalla sen. Tällä kertaa sumutin sumutinpullosta vettä ja harsimus katosi.

      Poista
  3. Tuo trapunto vaikuttaa melkein tähtitieteeltä osaamiseeni suhteutettuna. En ollut vesiliukoisesta langasta kuullut minäkään ennen, taas opin uutta! Tyynyliinasi on niiiiin kaunis!

    VastaaPoista
  4. Nyt kyllä sanon, että olet ihan huipputarpuntoija! Aivan mielettömän hieno työ.

    VastaaPoista
  5. Trapunto on sellaista tiedettä myös minulle, ettei kannata edes yrittää tehdä. Hienoja työt ovat ja varsinkin tuo sinun tekemästi on niin hirmu kaunis.

    VastaaPoista
  6. Eli 20 vuodessa oppii tikkaamaan noin upeasti? Mulla on näköjään vielä matkaa :-) Tosi hienolta näyttää!

    VastaaPoista