sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Näpertelyä

Ympyräharpin avulla tekemistäni viuhkapaloista sain kootuksi kassin varsinaisen tilkkutyöosan. Muotoon ompelu puuttuu vielä ja sitä ennen pitää leikata vuorikangas samaan muotoon.  Kassin kanssa tuli nyt sellainen juttu, että sen liiallinen värikylläisyys ahdistaa vähän :(

Sen sijaan olen näperrellyt sitä sun tätä.  Ylijääneet viuhkapalat järjestelin S-kirjaimen muuotoon.  Koska joukossa on neljännekset ympyrästä, joka alkoi löpyttämään liian kevyen tukimateriaalin vuoksi, eivät palat ole muotovalioita.
Nyt sitten pitäisi tuollekin keksiä joku olemassaolon tarkoitus. Ehdotuksia?

Varistyön tikkaaminen polttelee, mutta vielä ei ole lopullista suunnitelmaa.  Suunnitelmaa mietiskellessäni olen tikannut koetilkkuja varmistaakseni että tikkauskäsialani olisi riittävän hyvää variksille.

 Olen aika tyytyväinen näihin suorituksiin.  Noiden kaarien mittakaava voi olla liian suuri variksille, mutta muuten tikkausmalli miellyttää silmääni. Pikkukivet ovat aina kivoja.
Mctavishing-kokeilu sujui sen verran kivasti, että tein toisenkin tilkun sillä.  Tämä paisley näyttää samalta kuin aikaisemmin tekemäni, mutta tässä on vain kaksi sisäkkäistä lenkkiä.  Sen mittakaava on variksiin sopiva. Tunnustan, että olen saanut aikaan myös sellaisia koetilkkuja, joita en julkaise.  Todella näkymätöntä näpertelyä olen tehnyt kootessani puuvillavanukaitaleista 20 cm  x 20 cm paloja noiden harjoitustilkkujen sisään.  Osa on täytynyt koota hirsimökkitekniikalla ja osaan ompelemalla kaitaleita vierekkäin.

Tytär näki netissä pyyheliinoja, joihin oli kirjottu kirjontalaitteella meduusoja.  Minulla ei ole kirjontalaitetta ompelukoneessani, joten tein äidin vanhaan pellavaiseen pyyheliinaan meduusan vapaalla konekirjonnalla.  Kuulemma kelpaa.  Meduusan malliksi tytär kaivoi wikipediasta piirustuksen, jossa kopiosuoja oli jo umpeutunut.  Piirsin siitä läpi vesiliukoiselle tukimateriaalille ja ompelin meduusan vartalon piirustuksen mukaan. Lonkerot ompelin kuvasta katsomalla. Niitä ei tarvinnut piirtää.
Kun kirjoo valmiiseen pyyheliinaan syntyy samantien valmista :)


8 kommenttia:

  1. Kaikki tikkausharjoituksesi ovat kivoja, eniten ehkä kuitenkin miellyttää keltaisella kankaalla olevat. Uusimman tilkkutyöni tikkaus pohdituttaa minuakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Keltaiset tikkaukset miellyttävät omaa silmäänikin, mutta varsinkin tuon isomman kuvion asettuminen 9 variksen ympärille askarruttaa. Pikkukivet toimivat kokonsa puolesta paremmin. Tuota toista kuviota tulen käyttämään muissa töissä varmasti.

      Poista
  2. Saiskos tuosta ässästä pikkuliinan? Kukkamaljakoiden tai kynttilöiden paikat silmukan sisään jääviin pyörylöihin? Tykkään tikkauksistasi,kaikki näyttävät minusta hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska idea laittaa kukkamaljakot silmukoihin. Omaan kotiini tuo ei värin puolesta käy. Yritän koko ajan vähentää värejä täällä, mutta vielä ei ole aivan vitivalkoista.

      Poista
  3. Kun S-taulu on valmis, voisit ihan hyvin lahjoittaa sen henkilölle, jolle S sopii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinpa lahjoittaakin. Kun itselle tulee kassillinen noita viuhkoja, niin siinä on yllinkyllin. Tosin sukunimeni alkaa S-kirjaimella ;=)

      Poista
  4. En osaa ehdottaa mitään käyttöä s-kirjaimelle mutta kirjontakuviot ovat kaikki kyllä hienoja! Nuo kivet miellyttävät minun silmääni ja ne sopivat yllättävän hyvin moneen paikkaan.

    VastaaPoista
  5. Keksitpä ongelman ja sait hyviä vinkkejä. Uudet tikkausmallit on kivat, oppiskohan itsekin.
    Tuo meduusa on kyllä todella erilainen pyyheliinankoriste, kiva idea.

    VastaaPoista