sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Aina ei onnistu

Innostuin kokeilemaan koristeompeleita tyllille.  Vaikka ympyräharpin avulla ompeleminen tavalliselle kankaalle on sujunut kuin leikki, tylli osoittautui hankalammaksi.  Mutta niin kauanhan pitää kokeilla, että epäonnistuu ja löytää rajat sille, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei ;D

Otin siis palan tylliä ja samankokoisen palan vesiliukoista tukimateriaalia. Kiinnitin ne nuppineuloilla toisiinsa niin, että neula meni moneen kertaan kerrosten läpi.  Asetin työn koneeseen ja aloin ompelun sisimmästä ympyrästä ja etenin sitten kehää kohden.
Sisimmässä renkaassa on ompelulankana Lidlin 50 m puolilla oleva lanka ja sukkulassa samaa lankaa valmiiksi puolattuna Lidlin puolille.  Ylälanka katkesi jo melkein heti alussa, mutta sitten pujotin sen uudelleen ja jatkoin ympyrän loppuun. Tämä kukkakuvio näyttää kohtuulliselta tyllin päällä senkin jälkeen, kun huuhtelin tukimateriaalin pois. 

Punaisessa renkaassa laitoin neulaan 2 lankaa, samaa laatua kuin edellisessä mutta kirkkaanpunaisen ja persikanvärisen.  Alalankana taas Lidlin valmiiksi puolaamaa samanlatuuista lankaa.  Yhtäkkiä kone juuttui paikoilleen ja syntyi hirveä lankamöntti syöttäjään.  Leikkasin ompeluksen irti ja jatkoin.  Kahdella langalla ompeleminen oli ilmeisesti liikaa tyllille.  Näiden kahden ensimmäisen renkaan ajan sukkulasta kuului tavallista voimakkaampi ääni.

Keltainen rengas on ommeltu Mölnlycken puuvillalangalla sekä ala- että ylälankana.  Puolana oli Berninan oma metallipuola.  Koneen ääni oli selvästi hiljaisempi kuin kahdella edellisellä kierroksella.  Pidensin jossain vaiheessa piston pituutta ja sydämet asettuivat väljemmin ja kauniimmin.  Yleensä luotan kokeiluissa koneen oletusarvoihin, mutta tässä piston pituuden muuttaminen näyttää onnistuneelta ratkaisulta.  Läpinäkyvälle kankaalle ommellessa tulee aina nostaa alalanka työn päälle ja pitää huoli siitä, että se ei sotkeennu ompeleeseen  (suositeltava tapa kaikessa koneompelussa). Tässä näkyy rumaa sotkua, kun en ottanut alalankaa hallintaan.

Oranssi eli uloin rengas on ommeltu Gutermanin keinokuitulangalla, joka on kovaa ja kestävää vaateompelulankaa.  Koska tyllikin on kovaa keinokuitua, niin tämä toimi hyvin.  Ongelmat tulivat siinä vaiheessa, kun liotin tukimateriaalin pois. Tylli on niin harvaa, että laakapistot eivät pysy enää siististi ojennuksessa vaan liikkuvat sen rei'issä vinksin vonksin.

No, hauskaahan tämä kokeilu oli ja lisäsi tietoa.  En suosittele tyllille kirjomista koneella, jos alla ei ole tiiviimpää kangasta.

Silmäys puoliin

Kun kysyin taannoin ompelukoneeni myyjältä, mitä mieltä hän on Lidlin puolista, oli hänen kauhistunut vastauksensa: "Olet maksanut ompelukoneestasi niin paljon, että ei kannata pihistellä puolien hinnassa."  Hän todennäköisesti on oikeassa.  Halpispuola tuotti ongelmia myös työväenopiston koneessa.

Siis silmäys puoliin niiden keskinäisten erojen havaitsemiseksi.
Berninan puolissa on 7 reikää kummallakin sivulla, kun Lidlin puolissa on 10 (ei 9) reikää.  Berninan puolien keskiö on tasainen ilman saumakohtia. Lidlin puolien keskiöissä on selvästi havaittava saumakohta. Berninan puolien keskiö on aavistuksen verran korkeampi.  Pieniä eroja, mutta tuntuvat vaikuttavan koneen ääneen ja alalangan tasaiseen pyörimiseen sukkulassa.

Olisi kivaa lukea muiden kokemuksia puolien toimivuudesta. Laitapa siis kommentti.

8 kommenttia:

  1. Ihanaa Milja, että sinä teet noita empiirisiä tutkimuksia ja kirjaat kaiken tänne. Tämä blogi on kauniiden töiden esittelyn ohella mahtava tietopankki. Minun Husussa käytetään muovipuolia, enkä muuta ole ajatellut edes kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kun jaat kokemuksiasi, ei tarvitse meidän muiden hakata päätä ihan niin paljon seinään. Mielenkiintoinen kokeilu, itselleni tylli on kaikinpuolin haastava ja vältettävä materiaali. En ole oikein päässyt sinuiksi sen kanssa, mitä nyt olen joskus lumihiutalehameita siitä onnellut tekniikalla sivusauna ja kuminauhakuja vyötärölle.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen tutkielma, kiitos kun tuot testituloksesi meille muillekin tikkaajille tiedoksi! Itselläni on noita 10-reikäisiä puolia myös, ne ovat vanhan Eva-koneeni peruja. Käytän niitä silloin tällöin, jos varsinaisia Berninan puolia ei ole tyhjänä, ja joissakin on edelleenkin lankaa puolattuna vanhan koneen ajoilta. En ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota, että ne ovat vähän "lihavampia" kuin Berinan, mutten ole liioin törmäänyt ongelmiin niitä käyttäessäni. Lankana on ollut mm. Alex Andersonin Masterpieceä, sekalaisia konekirjontalankoja (sekä Karnaluksista että muualta, polyesteriä ja raionia), Eurokankaan polyesteriompelulankaa ja sekalaisia varastoja vaateompeluajoilta. Aikanaan ensimmäisiä lisäpuolia ostaessani mainitsin Bernina-liikkeessä, että Evani puolat tuntuisivat sopivan Berninaankin. Vastaukseksi sain, että Berninan koneissa tulisi käyttää Berninan puolia. No, niinhän kauppias tietysti sanoo... Mutta olen järkeilyt asian niin, että ompeluun ei kannata hakea lisää muuttuvia tekijöitä käyttämällä ei-yhteentarkoitettuja osia, niin on yksi ongelma vähemmän ratkottavaksi. Tosin täytyy sanoa, että Berninani kanssa ei vuosien varrella ole tullut kovinkaan montaa ongelmaa vastaan, ja yli viisi vuotta olen sillä jo huristellut.

    VastaaPoista
  4. Kiva kokeilu ja mielenkiintoinen, tylli on kyllä aika haastava materiaali enkä ole sitä itse käyttänyt, kuin Tiinateikin vain alushameen tekoon, tiedän tilkkuilijoita jotka tekevät/käyttävät tylliä taulujen ja seinävaatteiden tekoon.
    Käytän aina ompelulankana lankoja jotka ovat tarkoitettu tiettyyn asiaan/kankaaseen ja kirjontalankoja vain kirjontaan, on aikaisemman koulutukseni ja vaateompeluaikojen peruja/rajoituksia joten on hyvä että joku kokeilee meidän muiden puolesta uskaliaammin eri asioita ja kirjaa ne myös tänne! Ompelukoneessa käytän vain siihen ompelukoneeseen kuuluvia puolia, kokeilin vanhan Singerini muovisia lähes samannäköisiä puolia tähän uuteen Brotheriin ei toiminut ja oikein vanhassa Evassa oli metallipuolat. Olen vähän tylsä teen aina niin kun sanotaan teknisten laitteiden kanssa, mutta onneksi kaikki eivät tee, muuten ei olisi kehitystäkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa saada kaltaisesi ammattilaisen vastaus. Nyt pitäydyn merkkipuolien käyttäjänä. Ommellessa pitää lankojen kulkea ongelmitta jotta voi keskittyä luovempiin asioihin ja siistiin lopputulokseen. Yleensä olen tarkkana lankojen laadun suhteen, mutta nyt taas halpispakettien lankojen kiilto houkutti kokeilemaan niitä. Mahdolliset muut kokeilijat tekevät sen omalla vastuullaan. En suosittele halpispuolia enkä halpislankoja.

      Poista
  5. Kiva "testi" ja totta puhut noista puolista. Itselläni on neljä eri ompelukonetta joista yksi polkuSingeri eikä minkään puolat toimi takertelematta ristiin toistensa kanssa. Uusin Pfaff on herkin, toisena tulee Elna Stella (pieni matkakone) ja jo 25-v. Bernina jotenkin sietää Elnan puolia.
    Langoissa olen huomannut saman kuin Tilkkureppukin, laadukkaat langat kulkee ongelmitta ja kireyssäädötkin pitävät paremmin kutinsa.

    VastaaPoista
  6. Kuten Marle sanoi, blogisi on tietopankki. Kiitos siitä.
    Minun Pfaffini ei hyväksy muita puolia kuin omansa, mutta vanha Hg tikkaa millä vaan, mutta siinäkin ompelujälki on parasta omilla puolilla.
    Hyvää uutta vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Olen kyllä samaa mieltä konekauppiaan kanssa, en muita puolia halua kalliiseen koneeseeni laittaa kuin niitä siihen tarkoitettuja.

    VastaaPoista