lauantai 11. elokuuta 2012

Varistelua taas

Tein uuden koneapplikaationa ommellun version variksesta.  Oikaisin vähän mutkia ja tein kaksi jalkaa yhden mammuttimaisen pölkyn sijaan.  Vieläkin tulos on aika huvittavan näköinen. Mutta tilkkuilunhan on tarkoitus olla hauskaa :D

Jalkojen tekeminen ei nytkään sujunut kovin mukavasti ja joissakin kulmissa oli saumanvarojen kääntämisessä vaikeuksia.  Käytin kääntämisessä apuna välillä cocktail-tikkua ja välillä kukkanuppineulan päitä.  Kuvaa otettaessa ovat kaavat vielä työn sisällä.  Leikkaan työn vielä auki takaa ja otan freezerpaperikaavat pois.

Kokeilemalla selvisi, miksi tämä työtapa ei ole kovin suosittu.  Tilkkutaiteilijat näyttävät käyttävän liimaharsoa applikaatioiden tekemiseen. Se on tarkempaa ja nopeampaa.  Liimaharsoapplikaatiossa pystyy toteuttamaan monimutkaisiakin muotoja ja pieniä paloja, joita ei tällaisessa paperiapplikaatiossa, jossa saumanvarat käännetään työn taakse, kertakaikkiaan voi.

Erittäin hyvää harjoitusta on silti tutkia ääriviivapiirrosta ja löytää siitä ne muodot, jotka kulloisellakin tekniikalla pystyy toteuttamaan.  Monofilamentin ompelussa jäi siima kiinni rullan laidassa olevaan loveen, johon lanka laitetaan silloin kun ei ommella.  Se kiristi ommelta aika pahasti ja kesti hetken ennen kuin äkkäsin näin harvinaislaatuisen ongelman.  Piilo-ommel on tällaisena työn etupuolelle ommeltuna melkein nimensä veroista. 

Tämä työ ei ole varis no 9 vaan korvaa aiemman kahdeksannen variksen.  Vielä tarvitsen yhden variksen.  Tarpunto olisi kivaa, mutta en ole keksinyt miten saisin siihen väriä muuta kuin applikoimalla tai maalaamalla paintstikeillä ja ne konstit olen jo käyttänyt.  Akryyliväreillä maalaaminen tietysti olisi mahdollista, mutta niitä varten tarvitsen ohuemmat pensselit eli taas tulisi tarvikehankinta. 




5 kommenttia:

  1. Oletko jo kokeillut aplikointia ihan käsin.... Olenko missaannut jonku variksen? Jos haluat, voisin tehdä käsinaplikoinnin puolestasi.

    Olisi mahtava nähdä varikset vaikka sukukuvana, ihanana isona yhteispotrettina. .. Sukupuuna. Nimet alla.

    VastaaPoista
  2. Variksesi ovat todellinen opintomatka erilaisiin tekniikoihin! Tässä ovat oppimeet kanssatilkkuilijatkin paljon.

    VastaaPoista
  3. Komeat koivet tällä vaakula. Kyllä on niin tarkkaa pipertämistä aplikaatioiden teko, ettei minulla hermot kestäisi. kokeillut olen.

    VastaaPoista
  4. Soilen idea on hyvä: annakin jokaiselle varikselle nimi!

    Vaikka tällä variksella on vähän kömpelöt jalat, se on muutoin ja kokonaisuutenakin tyylikäs. Tykkään. Hyvin tyylitelty.

    Miten olisi viimeinen varis paper-piecingillä? Siis sellaisena paperimallineen avulla ommeltuna tilkkukuvana? Sun täytyisi silloin laatia variksestasi suoriin kappaleisiin perustuva ompelumallikuva. Jalat tai ainakin varpaat kannattaisi tehdä kirjomalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin löytää vinkkejä siitä, miten piirtäisin paperpiecing mallineen variksesta. En löytänyt, mutta jos osaat piirtää niin kiitollisena otan vastaan.

      Poista