keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Tilkkuvaris - seitsemäs sarjassa

Pitkällisen pysähdyksen jälkeen päätin, että teen tilkkuvariksen piirrokseni mukaan, vaikka tiesin ajautuvani muutamaan hankalaan saumakohtaan.  Lopputulos on aika kohtuullinen ottaen huomioon, että tein ensimmäistä kertaa eläissäni tilkkutyön tällä tekniikalla.
Tällaisen tilkuista ommeltavan kuvan prosessi menee siis seuraavasti.  Otetaan sopiva oma valokuva ja tulostetaan se sen kokoisena, kuin lopputulos halutaan.  Valokuvan ääriviivat piirretään läpipiirtopaperille, myös ääriviivojen sisälle jäävät eriväriset alueet piirretään. Voipaperi on halpaa ja hyvää tähän tarkoitukseen.   Lyijykynäpiirrokset on hyvä vahvistaa ohuella tussilla, jotta ääriviivapiirroksesta pystyy tekemään toisen ääriviivapiirroksen.
Koska tilkkutyö on helpointa ommella suorina saumoina niin, että pienet palat muodostavat ensin suurempia paloja, jotka voidaan sitten liittää suorina saumoina toisiinsa, tehdään tilkkujen suunnitteluvaihe viivottimen kanssa.  Edellisen piirroksen päälle asetetaan uusi läpipiirtämiseen sopiva paperi, johon piirretään tilkkujen kaavat.  Tämä vaihe täytyy tehdä lyijykynällä, koska paloja joutuu säätämään ja kumittamaan piirrostaan.
Piirros kannattaa tarkastaa kopioimalla se ja piirtämällä ommeltavat alueet eri värisillä ääriviivoilla.  Kukin alue ommellaan siis ensin isommaksi palaksi ja sitten yhdistetään muihin ommeltuihin alueisiin.
Kun on tyytyväinen piirrokseen, vahvistetaan viivat taas tussilla.  Kuhunkin palaa kirjoitetaan tunnus, jossa on värin koodi ja sen värisen palan numero. Sitten vielä kerran piirretään kuva läpi.  Tällä kertaa piirretään se freezer paperille.  Freezer paperiin merkitään myös värin tunnus ja palan numero. Minun paloissani tunnukset ovat M1..M8, H1...H7 ja T1...T18.  Kaavojen tarkkuus huononee, jos piirtää palat erillisinä, kannattaa siis piirtää kaikki palat vieriviereen kuten ne ovat tilkkusuunnitelmassa.  Piirtämisen jälkeen leikataan kaavat erilleen ja lajitellaan värin mukaan.

Valitaan sopivat kankaat ja silitetään freezer paperi-kaavat kankaiden taustapuolelle.  Leikataan kankaat ja ommellaan palat suunnitelman mukaisesti yhteen.   Tämä tekniikka sopii niille, jotka rakastavat palapelejä ja sudokuja.  Tässä saa pohtia ihan valtavasti.  Ihastuin vuosia sitten Ruth B. McDowell'in tällä tekniikalla tekemiin tilkkutöihin. Hän on kirjoittanut tilkkutöistään useamman kirjan, joissa avaa tätä tekniikkaa ja olen pikkuhiljaa kerännyt niitä aika pinon.

Nyt kun olen tehnyt useita töitä, joissa olen piirtänyt lintujen ääriviivoja paperille, huomaan että piirroskäsialani on parantunut valtavasti puolessa vuodessa.  Vuosikausia piirtelin vain tietokoneella.

Muut samasta valokuvasta tekemäni varikset
1. Kirjottu varis
2.  ja 3. Lisää variksia
4. Nyt löytyi jotain - uusi varis
5. ja 6. Vielä ei ole kaikki konstit käytetty

Vielä on kokeilematta tilkkumaalaus- ja paper piecing-tekniikka.  En ole koskaan tehnyt mitään paper piecing tekniikalla ja kaikki työt joita olen nähnyt sillä toteutettuna ovat olleet perinteisiä töitä eivätkä eläimen tai kasvin valokuvaan perustuvia.  Taas on siis tiedossa paljon piirtelyä.

4 kommenttia:

  1. Mistä näitä "varistekniikoita" oikein tulee! :D Ja aina vain upeampia! Ohjeistuksesi oli selkeä ja perusteellinen, ehkä joskus itsekin uskallan kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoistapa ja netistä noita tekniikoita löytyy. Mottoni on "Luovuudesta ei tingitä". En ota nyt paineita siitä, että jotain pitäisi valmistuakin. Tärkeintä on kokeilu ja luominen.

      Poista
  2. Kaunis varis ja siististi ommeltu

    VastaaPoista