lauantai 9. kesäkuuta 2012

Vielä ei ole kaikki konstit käytetty

Tiedän, että on vielä ompelutekniikoita, joilla en ole totetuttanut variskuvaa kankaalle.  Olisi oikein kiva, jos lukijat heittäisivät haasteita.  Kroonisen jännetuppitulehduksen takia en voi kuitenkaan tarttua ristipistotöihin enkä käsinkirjontaan.  Perinteinen applikointikin vaatii käsinompelua ja se sattuu aivan liikaa.

Tein jo viikko sitten vapaalla konekirjonnalla variksen tyllille.  Tukimateriaali on vesiliukoista.  En ole vielä liuottanut sitä. Samalla kastamisella sitten häviävät siniset ompelumerkkauksetkin.  Työstä tulee siis täysin läpinäkyvä, kun uitan sen vedessä.  Kirjontana käytin tuollaista hässäkkää.  Vähän jotenkin Libby Lehmanin käyttämän täytekirjonnan suuntaan, mutta ei täysin.
Tilkunviilaaja ehdotti alikeompelua.  Vähän ihmettelin, miten saan variksesta kaksivärisen, mutta nou hätä, sehän onnistui.  Siis kolme kangaskerrosta päällekkäin 1) harmaa alimmaksi 2) musta sen päälle 3) valkoinen päällimmäiseksi. Ompelin tihein pistoin variksen ääriviivat vesiliukoisella kynällä valkoiselle tekemänin piirroksen mukaan.
Sitten leikkasin valkoisen kankaan pois ääriviivan sisäpuolelta.  Piirsin variksen läpi voipaperille taas kertaalleen ja laitoin nuppineuloilla kiinni työhön.  Sitten uusi ompelu tihein suorin pistoin voipaperin piirrosta pitkin, mutta tällä kertaa pitkin pään ja kehon erottamaa viivaa ja siiven ja jalkojen rajaus. Leikkasin mustan kankaan pois tuon ompeleen sisäpuolelta ja esiin tuli harmaa kerros.  Tämä kaikki oli helppoa kaarevakärkisillä saksillani. Haaste tuli laakapistojen muodossa.  Laakapistoja on helppoa ommella suorana ja hieman kaartuvana eri kankaiden raja-alueelle. Käytin piston leveytenä 4,5 mm ja pituutena 0,1 mm. Käännösten kohdalla sitten selvisi, että todellakin tarvitsin tätä harjoitusta.  Musta ja harmaa kangas ovat vielä koko työn taustalla. Jätän niiden siistimisen odottamaan, että olen tehnyt päätöksen varisten yhdistämisestä yhteen työhön ja variksen ulkopuolisten alueiden tikkauksista. Ompelulankana oli Mölnlycken tummanharmaa tavallinen puuvillalanka, jonka valmistus on valitettavasti lopetettu.

Näitä tuoreimpia variksia tehdessäni olen lueskellut Libby Lehmanin kirjaa "Threadplay", joka on julkaistu jo vuonna 1997. Sisältö on edelleen täyttä asiaa. Onnekseni Ritva myi tämän kappaleen minulle muutama vuosi sitten.  Se on kirja, jonka otan tämän tästä käteen pelkästään siksi, että se on niin kaunis, ja nyt olen paneutunut siihen alikeompelun, laakapistojen ja vapaan konekirjonnan näkökulmista. 

3 kommenttia:

  1. Voisit ehkä vielä tehdä variksen tilkkumaalauksena. Paloja kankaalle, tylli päälle ja siitä. Vaikeampi haaste: paper-piecing. Jään mielenkiinnolla odottamaan.

    VastaaPoista
  2. Oliko tuo ensimmäinen varis tehty solvilla? Tilkkumaalaus vois olla myös yksi tapa tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä / mitä on solvi? Ensimmäisessä on siis tylliä ja vesiliukoinen tukikangas. Tilkkumaalausta en ole koskaan tehnyt kun en ole siihen ihastunut, mutta nyt voisi olla hyvä paikka ottaa haaste vastaan. Kiitos vinkistä.

      Poista