tiistai 10. tammikuuta 2012

Paintstikejä ja frivolité-pitsejä

Kokeilin, millaista jälkeä saan Paintstikeillä, kun käytän apuna itse tekemiäni frivolite-pitsiliinoja.  Laitoin siis kankaan alle pitsiliinan ja hieroin maalitikusta väriä kankaaseen. Väri tarttui tiheämmän liinan päällä pääsääntöisesti niihin kohtiin, joissa pitsi oli.  Pensselin käyttäminen tässä tapauksessa vain suttasi jälkeä.
Käytin tiheämpään pitsiin ensin valkoista, mutta se erottui pohjakankaalta erittäin vaisusti. Niinpä viimeistelin alueen mustalla. 

Harvemman pitsin kohdalla tapahtui sitten opiksi otettava asia. Olisi pitänyt tunnustella toisella kädellä, missä kohden pitsi on ja missä on iso tyhjä tila ja sitten vetää liidulla vain pitsikohtien päältä. Kulta näyttää mielestäni tosi hienolta tuon pitsikuvion päällä. Lisäsin vähän mustaa vahvistaakseni vaikutelmaa ja jälki näyttää nyt jotenkin antiikkiselta.  Pirjo oli edellisenä iltana kysynyt, voiko jälkeä kumittaa, johon olin vastannut Ei. Nuo väärissä kohdissa olevat liidun vedot ovat ja pysyvät.

Vasemmanpuoleinen jälki syntyi tämän liinan päällä.  Liina vähän löpöttää reunoilta, mutta se ei haittaa sen nykyisessä käyttöpaikassa eli juhla-astiaston lautasten välissä estämässä naarmuja.
Oikeanpuoleinen jälki syntyi alla näkyvän päällä. Kuten näkyy on pitsissä isot aukot, joiden kohdalla sitten tarttui kankaaseen väriä.
Kaapissa on vielä lisää frivolité-pitsejä, mutta tämä kokeilu oli näillä valinnoilla sikäli tuloksekas, että tiedän vastaisuudessa varoa liian suuria kuoppia. Keltainen pitsiliina on selvästi ohuempaa lankaa kuin valkoinen. Langanvahvuudet lienevät 40 ja 30.

Virkatut pitsit ovat aika ok, mutta frivolitéssä vasta on sitä jotakin.  Tällä työllä on vielä monta vaihetta edessä ennen kuin sitä voisi kutsua teokseksi. Pohjalla on itse värjättyä kangasta.



1 kommentti:

  1. pitsit ovat kyllä hienoja ja kaunis on myös jälki kankaassa. odotan mielenkiinnoolla mihin suuntaan työ edistyy.

    VastaaPoista