perjantai 12. elokuuta 2016

Moni kakku päältä kaunis

akanoita alta kuoren.  Ompelin tikkaustyöhöni vetoketjun ja ompelin pussukan muotoon.  Sanotaan, että tämä on nyt 3d tilkkutyö.  Sisäpuolen käsittely on sen verran boheemia, että ei tämä ole käypä säilytin.  En tosin sellaista halunnut tehdä.  Halusin vain nautiskella tikkaamisesta.  Tällaiselta näyttää siis edellisen postauksen pussukka-aihio nyt.

Tässä etupuoli
Ja tässä takapuoli.
Voisin tikata lisää pussukka-aihioita jos joku muu ompelisi ne hyväksyttäviksi pussukoiksi.  Pienen työn tikkaaminen on helppoa ja kivaa, mutta en innostu tavaroiden piiloista.  Tavarat katoilevat muutenkin ihan liian kanssa.

Kuvien lataaminen kamerasta
Onnittelin jo itseäni kun päivitin koneelleni Canon EOS Utilityn version joka toimii El Capitanissa ja sain siirretyksi valokuvat tietokoneelle sekä EOS 650d:stä että 70d:stä käyttäen USB-johtoa.  Sitten vaihdoin 650d:n 400d:hen tyttäreni kanssa.  EOS Utility ei suostu lataamaan kuvia 400d:stä.  Se käynnistyy, mutta kuvien siirtotoiminnot eivät aktivoidu.

Nyt pitää taas ottaa iPad käteen ja alkaa selailla ratkaisua asiaan.  400d käyttää CF-muistikorttia, joka ei mahdu iMacin kortinlukijaan.  Saan kuvat siirretyksi Macin Photos ohjelman avulla, mutta se on turhan konstikasta.   Jos oli aikoinaan filmien kehityttäminen konstikasta, niin hankalaa on näiden Canonin temppujen kanssakin.  400d riittää vallan erinomaisesti tilkkutöiden ja myytävien tavaroiden kuvaamiseen.  Se on paljon parempi kuin Canonin pokkari.

perjantai 5. elokuuta 2016

Tikkausnautintoa

Tärkeintä ei ole se, mitä loppujen lopuksi syntyy, vaan vapaan konetikkauksen hurma.  Halusin kovati nautiskella tikkaamisesta ja leikkasin jo pari viikkoa sitten kangaspalat pussukkaa varten. Jotenkin homma viivästyi, mutta eilen istuin pari tuntia ompelukoneen ääressä ja tikkasin pussukka-aihion.

Sama kangas on sekä etu-, että taustapuolella.  Sen olen joskus värjännyt itse.  Todennäköisesti tämä on jälkivärjäyksen tulos.  Kangas on valkaisematonta lakanakangasta ja kankaan beige pohjaväri sumentaa liilan.   Valitsin tähän tarkoituksella valjun oloisen kankaan, jotta tikkaukset korostuisivat.

Tikkkauksissa on ylälankana Sulky:n kirjavia lankoja, jotka jotenkin vivahtivat violettiin.  Alalangat ovat, sitä mitä oli valmiiksi puolilla vähänkään liilaa muistuttavia lankoja.  Tikkasin kokonaan vapaasti eli en käyttänyt piston pituutta säätävää BSR-jalkaa.  Pistojen pituus siis vaihtelee.  Pitäisi tikata useammin, jotta jäljestä tulisi täydellistä.

Olin tehnyt tikkausta varten suunnitelman voipaperille luonnollisessa koossa.  Tai oikeastaan kaksi erilaista viritelmää, joista valitsin toisen ääriviivojen piirtämiseen.  Piirsin suorat viivat vedellä haihdutettavalla musteella. Stabilointiin, eli tikattavan alueen reunojen jäykistämiseen käytin vesiliukoista lankaa.  Ne häipyvät, kun kastelen työn.   Tikkasin suorat viivat merkintöjeni mukaan, mutta muun alueen tikkasin vailla merkintöjä.

Vetoketjun ompelemiseen täytyy keräillä vielä voimia.  Se kun on niin supertylsää.

Tilkkuyhdistyksen Manse-tilkuissa eli Haiharan näyttelyssä
kävin minäkin.  Kuvasin hyvin vähän ja keskityin katsomaan töitä.  Oma työni palasi kotiin eilen iloisena ja hyväkuntoisena.  Kiitokset Pisto-ryhmälle näyttelyn järjestämisestä
"Iloinen peitto" 2015
Ennen näyttelyä mietin lähettäisinkö "Yön kuningattaren" vai "Iloisen peiton".  Tulin siihen tuloksen, että ehkä Iloinen peitto tuottaa enemmän iloa sellaisille katsojille, jotka eivät oikein vielä tunne tilkkutöitä. 

Lintujen seurailua
Kävin toissailtana Maarin lintutornissa katsomassa, olisiko siellä jotain mielenkiintoisia lintuja. Liete oli aivan täynnä hanhia, kahlaajia ja muita vesilintuja.  Kuvassa räyskiä, harmaahaikara ja töyhtöhyyppiä sekä yksi kahlaaja, josta en ole aivan varma.  Taustalla olevien lintujen tunnistamiseen olisin tarvinnut kaukoputken, jonka hankinta saa odottaa vielä.
Lintutornilla tosibongarit ovat suositelleet Lintuopas-kirjaa. Sitä ei löytynyt kirjakaupasta, kun kyselin, mutta Viikissä Lintuvarusteesta sain sen.  Huh, kirjassa on melko pienet piirroskuvat, mutta kuvia myös eri kehitysvaiheissa olevista linnuista.  Lajimäärä on todella iso verrattuna kotimaisiin lajeihin keskittyviin opuksiin.  Saa nähdä edistynkö kahlaajien tunnistamisessa ilman kaukoputkea.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Myin tarpeettomaksi jääneen sängyn

ja luulin, että kaikki on hyvin, kun iso sohvasänky eli daybed lähti ostajan matkaan.
Ostaja halusi vain sängyn ilman patjoja tai peittoja.  Niinpä kuorin sängyn päältä 90-luvulla tekemäni tähtitilkkupeiton.  Sen alta paljastui
sohvalle aikoinaan tekemäni peitto, jossa on olohuoneen silloisten verhojen kangasta.  Sen alta löytyi
hyvin kulahtanut ja haalistunut lapselle tekemäni hirsimökkiipeitto. Mielenkiintoista peitossa on, että yksi siinä käyttämäni kangas ei ole haalistunut muiden lailla vaan suorastaan hyökkää silmille.  Täkin  alla oli piilossa
myöskin 90-luvun tuotantoa oleva peitto.  Malli lienee joku kaukaiset vuoret.   Ja sen alla
meren aallot mallilla ompelemani päiväpeitto.  Sitten löytyi tietenkin täkki ja petauspatja ja lopulta varsinainen patja.
Sänky meni. Mihin ihmeeseen joudun näiden paljon käytettyjen ja kuluneiden tilkkupeittojen kanssa?  Eivät läheskään kaikki ole enää myyntikelpoisessa kunnossa.   En esim. ala tekemään peittoon uutta reunakaitaletta rispaantuneen tilalle.  Ideoita, siis helposti toteutettavia.  Onko roskis ainoa mahdollisuuteni?

Olen asettanut tavoitteekseni tyhjentää tuon huoneen ja vinttikomeron kaikesta siis IHAN KAIKESTA.  Tällä hetkellä huoneessa on myös tyttären tavaroita tilapäissäilytyksessa eli hidasteita.  Vintistä puhuttaessa, kukakohan tarvitsisi vanhaa ja kolhiintunutta rattikelkkaa, joka jostain syystä päätyi meille kauan sitten ja on vain kerännyt pölyjä vintissä.

Otanko tavaroista eroon aapisen eli "Konmari" -kirjan käteen ja ummistan silmäni ja sullon tilkkupeitot jätesäkkeihin?  Suomessa tosin pitää jätteet lajitella ja näillekin pitäisi siis löytää kierrätystapa.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Vähän konmarilaisittain

Japanilaisen Marien Kondon kirja "Konmari" oli viime aikoina tullut vastaan siellä sun täällä.  Ostin itselleni oman kappaleen ja luin tällä viikolla.  Mukavaa kesälukemista, ei yhtään murhaa tai muuta ahdistavaa koko kirjassa.  Kirja käsittelee turhasta tavarasta eroon hankkiutumista.

Jällleen kerran siis etsin itselleni motivaatiota tavaroista eroon pääsemiseksi.  Vaikka olen ennenkin tiennyt, että kannattaisi säilyttää vain ne tavarat, joista itse pitää ja jotka ovat merkityksellisiä itselle, en ole valmis kirjan radikaaliin otteeseen, eli viskaamaan kaikkea turhaa jätesäkkeihin.  Suomessahan tavarat pitää kierrättää ja kierrättäminen hidastaa oleelliesti tavarasta irrottautumista.

Oli ihanaa lukea, että lahjaksi saaduista tavaroista voi hankkiutua eroon, koska lahja on täyttänyt tehtävänsä jo antamishetkellä.  Turhaan olen siis vuosikausia säilyttänyt omituisia esineitä.

Konmarin tavasta taitella kaikki vaatteet hyllylle pystyyn, niin että vetäessä hyllyn esille, näkee kaiken sisällön heti, eivätkä vaatteet peity toisten alle, on ollut runsaasti referaatteja lehdissä.

Otin kohteeksi tilkkutyökankaita ja järjestin ne korihyllyyn pystyasentoon.  Eivät ne kovin siististi pysy, koska kankaat ovat erivahvuisia ja niitä on erilaiset määrät.

Ensimmäinen poikkeama ohjeesta on jo ylimmän hyllyn kohdalla.  Korissa on vain kolme kangasta, joista oikeasti välitän.  Siis sinne olisi saanut jättää vain ne kolme.   Koska tilkkutöissä kuitenkin tulee käytetyksi myös vähemmän rakkaita kankaita, päätin olla heittämättä muita pois.
Järjestin perusvärit eli keltaisen, sinisen ja punaisen yhteen koriin.  Toiseen meni sitten sekoitukset eli vihreät, ruskeat ja harmaat.  Tuosta on kyllä helppo poimia  haluamansa kangas, mutta suhtaudun hieman skeptisesti järjestyksen pysymisessä, kun ensitäyttökin oli hankalaa.

Yksiväriset ja itsevärjätyt odottavat vielä käsittelyä, myöskin valkoiset ja mustat.  Samoin järjestämistä odottaa tilkkutöihin sopimattomien kankaiden joukko.  Osa kankaistani on tyttären luona, joten niiden mahdollinen palautuminen tullee vaikuttamaan asiaan lähiaikoina.

Kankaitteni joukossa ei ole enää varsinaisesti rumia kankaita (kiitos työväenopiston ompeluluokan kangaslaareille), mutta jotenkin printtikankaista olisi kivaa päästä eroon ja säilyttää vain yksiväriset ja itse värjätyt.  Löysin hämmästyttävän määrän silppuakin, vaikka luulin hankkiutuneeni niistä eroon.  Kankaiden järjestäminen uuteen järjestykseen on siis välttämätöntä aika ajoin.

Kankaani ovat kaikki uutena ostettuja ja niistä on maksettu aika paljon.  Tämä tiedoksi ei-tilkkuilijoille.  Ne eivät siis ole mitään jämiä tai kierrätyskankaita.  Pidin markka-aikaan kirjaa kangasostoistani, mutta lopetin kun meni yli 5000 markan. Se oli silloin paljon rahaa.

Konmari-kirja avaa hauskasti japanilaista arkielämää.  Osittain se on vähän naiivi, mutta pistän hassuimmat jutut kaksinkertaisen käännöksen piikkiin. Kirja on käännetty ensin japanista englanniksi ja sitten englannista suomeksi.  Kirjoittaja mainitsee useaan otteeseen, kuinka japanilaisissa huoneissa on valtavan suuri kaappi antamatta mittoja.  Kysyin Japani-asiantuntijalta niiden kokoa ja sain todeta, että tuollaiset koko seinän mittaiset lattiasta kattoon ulottuvat kaapit löytyvät omasta kodistanikin.  Siksi kai tavaraa on kertynyt tännekin turhan paljon.  Siivous jatkukoon.