tiistai 23. tammikuuta 2018

Tekeminen vai lopputulos

Olen seuraillut mielenkiinnolla suuren suosion saavuttaneiden mysteeritilkkutöiden uurastusta.  Vaatii aikamoista rohkeutta lähteä tekemään isoa työtä tuntemattoman mallin mukaan.  Mutta meille seuraajille täällä blogistaniassa, instagramissa ja facebookissa on ollu tarjolla mukavaa viihdettä.

Samaa uskaltautumista vaaditaan usein tilkkutyökursseilla ja haastetöiden parissa. Jotta voi kehittää taitojaan, täytyy uskaltaa tehdä niin kuin ope tai ryhmä käskee.  Se oman maun mukainen työ, johon käyttää kurssilla saatuja taitoja saattaa syntyä vasta pitkän ajan kuluttua.  Kaappiin kertyy paljon pienehköjä tilkkutöitä, joiden ainoa funktio on ollut tutustua johonkin tekniikkaan.  Ne eivät useinkaan ole käyttötekstiilejä eikä niitä voi oikein lahjaksikaan antaa.
Olen penkonut kaappejani karsien kaikenlaista.  Esiin on tullut sitä sun tätä. Ylläolevassa kuvassa on löytyneitä haaste- ja kurssitöitä ja muita kokeiluja. Perillinen ei niitä tahdo, joten on oma tehtäväni häivyttää ne.  Tuossa joukossa on kivoja kokeiluja, joiden tekemisestä olen nauttinut, mutta päämäärä eli tekemisestä nauttiminen on saavutettu.  Jäljellä on materiaa, jota ei voi käyttää uudelleen. Vähän sama tilanne, kuin että hyvän kirjan lukemisen jäljiltä kirjahyllyyn jää täytettä, jota ei enää tarvitse.

Tässä ensimmäisiä lintukuviani.  Lintukuvat olen tehnyt liimaharsoaplikaationa ja olen edelleenkin ylpeä tikkauksistani, joita tehdessäni oli aika noviisi vapaassa konetikkauksessa ja nautin jok'ikisen piston ompelemisesta.  Vuosikausia tilkkuiltuani aloin kehittyä konetikkauksessa vasta vaihdettuani nykyiseen ompelukoneeseeni. Mutta. mitä ihmettä teen noilla?  Kaapissa ne ovat turhan panttina.

Nuppupeittoja, jotka odottavat viemistä jonnekin, löytyi 4 kpl.  Liian pieni erä kiikutettavaksi minnekään, mutta turhaan nekin täyttävät kaappia.  Jotain pitäisi keksiä.

Töitä lajitellessa pakkasin huolellisesti isoon laatikkoon vaatepusseissa "rakkaimmat" tilkkutyöni, jotka aion säästää.  Laatikon pakattuani ymmärsin, että tosirakkaita on sohvalla 6 kpl, olohuoneen seinällä 4 kpl ja sängyn peittona 1 kpl.  He, he.

Kaapissa  odottaa kolme tikkaamatonta tilkkupintaa loppuun viemistä.  Ja on siellä muutama muukin keskeneräinen projekti. Kesken jääneet kassiprojektit hävitin jo. Niiden juoni oli hukkunut.  Kadehdin heitä, jotka kehuvat saavansa jokaikisestä tilkusta jotain käyttökelpoista aikaan.  Tunnustan, että minulle tekeminen on tärkeintä, ei lopputulos eli jokin käyttöesine.

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Hyvää alkanutta vuotta

Joulun aikaan oli niin kivaa lueskella muiden blogeja.  Kiitokset kaikille, jotka innostuivat päivittämään blogiansa. Omani vain ei hoitunut mitenkään.  Tilkusta asiaa fb-ryhmässä oli myös paljon mielenkiintoisia julkaisuja.  Ryhmään tuli myös paljon uusia jäseniä.  Instagramissa moni julkaisi ihania tilkkutöitään. Itse sain tyytyä kommentoimaan ja peukuttamaan muiden ihanuuksia.

Nyt vuoden vaihduttua tuntui siltä, että täytyy valmistautua tilkkutyökurssille, joka alkaa ensi viikolla.  Sen kunniaksi otin esille Churn Dash -blokit  ja laitoin seinälle, jotta saan kokonaiskuvan tilanteesta.
Blokkeja on nyt kahdeksan.  Seinälle laittaminen teki heti selväksi, että blokkien väliin täytyy laittaa välikaitaleet, muuten ne hukkuvat omituiseksi ruudukoksi.  Kankaita riittää lisäblokkeihin ja kaitaleisiin. Pitäisi vielä keksiä jokin käyttötarkoitus ja tavoitekoko työlle.

Käteni voivat jo kokolailla paremmin, vain hyvin harvoin tulee pistävä hermokipu.  Tauko ompelemisesta on tehnyt hyvää enkä ole enää aikoihin tuntenut tarvetta lastoittaa ranteita yöksi. 

Leikkasin jo palat tyttären ompelukoneen hupuksi, mutta hillitsin tikkausintoani vielä.  Haluan niin kovasti koristella hupun vapaalla konetikkauksella, mutta pelko hermokipujen palaamisesta käsiin hillitsee. Tyttären kone oli minulla käytössä jonkin aikaa, jotta se ei jäykistyisi paikoilleen käytön puutteessa. Hänellä ei ole viime aikoina riittänyt aikaa ompelemiseen.  Kone oli ehkä vähän turha hankinta, mutta silloisen ompeluprojektin ja pitkän välimatkan takia tarpeellinen.

Milloinkohan täällä Helsingissä alkaisi oikea talvi?  Vesisateet on jo niin koettu että saisi riittää.

En muuten päässyt sataan lintuun, havainnoikseni jäi 98 lajia 2017.  Sekin johtuu suurelta osalta sateisista säistä.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulukaktus

Varsinaista jouluista sisustusta ei tässä huushollissa juurikaan ole. Parvekkeella on jouluvalot ja sisällä kukkii joulukaktus. Tosin kaktuksen kukinta on hennon vaaleaa eikä räväkkä joulunpunaa.
Viime vuonna kaktus ei suostunut kukkimaan, mutta nyt äkkäsin laittaa sen elokuussa ulos parvekkeelle keräämään voimia kukintaan. Muistin jopa ottaa sen ajoissa sisälle ennen yöpakkasia. Heti alkoi näkyä nuppujen muodostumista.  Nyt Sitä täytyy muistaa kastella, ettei pudota nuppujaan ja sen huoneessa saa olla muita huoneita viileämpää.  Nätit kukat siinä on ja lehdetkin ovat terhakan vihreät.

Itsenäisyyspäivänä maassa oli hento lumipeite, joka valitettavasti on nyt häipynyt.  Lumelta bongasin citykanin jälkiä.  Kania ei näkynyt, mutta se oli risteillyt sinne tänne. Onkohan joku laskenut lemmikkinsä luontoon, vai selvisikö osa kanikannasta niitä tappaneesta virustaudista? Lumella näkyi myös variksen jälkiä, mutta en tullut kuvanneeksi niitä. Naapuri kertoi nähneensä tuossa kadulla supikoiran.  En ole koskaan nähnyt elävää supikoiraa, mutta moottoritiellä monen monta raatoa.
Tilkkutyökurssi on joululomalla. Ompeluksia en ole tehnyt, koska konmaritan niin suurella antaumuksella. 

Mukavaa jouluun valmistautumista kaikille
Milja

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Nolottaa

kun en ole julkaissut mitään täällä blogissa. En myöskään ole saanut juuri mitään julkaistavaa aikaan.  Kädet ovat edelleen huonossa kunnossa. Teen niillä kaikenlaista, mutta ompelulta yritän säästellä. 
Olohuoneen seinälle ripustin lintutilkkutöitä ja otin perintötaulut alas. Katon rajassa oleva galleriakisko on näppärä, koska ei tarvitse porata ripustusta varten yhtään reikää ja siimoissa olevilla hisseillä on helppoa säätää työt vaateriin.  Nyt ongelmana ovat isot perintötaulut. Mihin ihmeeseen saan ne ujutetuksi? Ne eivät edusta omaa modernia makua.  Jotta saisin ne arvioiduksi, pitäisi ne raahata Rööperiin.  Autoon ne mahtuvat, mutta parkkipaikan löytäminen Bukowskin läheltä on aikamoista utopiaa.  Taulujen paketoiminenkin ylittää roimasti kykyni.

Kaappeja penkoessa tuli vastaan kanttaamaton tikkauslakana.  Ompelin siihen kantin viikolla tilkkutyökurssilla ja nyt se on valmis lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen.  Pitää vielä kirjoittaa hoito-ohje ja pakata se kelmuun. Itse en sitä tarvitse. En edes laita siihen nimilappua, kun malli ei ole omani, olen vain tikannut valmiiksi painettujen kuvioiden mukaan. Välissä on kuitenkin laadukas bambuvanu ja käyttämäni kankaat ovat uusia, joten toivottavasti jollakulla on sille käyttöä.